Hänen sinisilmänsä saivat yhä syvemmän loisteen; ne olivat nyt melkein tummat ja kumminkin niin lempeät.
Sotamies hypähti pystyyn.
"Pidä suusi hänestä, sinä!" kiljasi hän; veri syöksähti hänen kasvoilleen.
Toiset jäivät äänettömiksi katsellen toinen toistansa.
Hauge istui hiljaa kuten ennenkin. Oli kuin ei olisi noita teräviä sanoja lausuttukaan.
"Hän on ehkä kuollut?" kysyi hän hyvin hiljaa.
Sotamies ei vastannut. Ihmeellinen muutos oli huomattavissa hänen kasvojensa ilmeessä.
"Se ei sinua liikuta", vastasi hän; mutta ääni murtui.
"Ei, ei", lausui Hans tyyneesti. "Tulin vaan ajatelleeksi, että jos hän vielä eläisi, niin — niin ei hän voisi ehkä olla nyt varsin iloinen."
Hiljaisuus vallitsi.