Tämä tapahtui hämärissä seuraavana päivänä. Oli tuotu useampia sotamiehiä arestiin, jossa Hauge oli; heitä oli nyt kaikkiaan kuusi.
Hauge istui ääneti laulun kestäessä katsellen ristissä olevia käsiään.
Se, joka lauloi, vakuutti kiroten, ettei hauskempaa laulua ole koskaan sitä ennen Norjassa kuultu. Toiset olivat samaa mieltä. Sitä seurasi remakka nauru.
Hauge kohotti katseensa ja silmäili sitä, joka oli laulanut. Hänen kasvonsa olivat vakavat, mutta samalla sanomattoman lempeät ja silmänsä ihmeellisen kirkkaat.
"Mitä sinä siinä tähystelet?" tiedusteli sotamies raa'asti. "Etkö ole koskaan ennen nähnyt ihmisiä?"
Hauge oikasihe ja katsoi edelleen toista silmiin.
"Sinä laulat kaunista laulua", sanoi hän.
Sotamies hymyili.
"Niin, kai se sinusta siltä tuntuu", vastasi hän. Hän tuijotti Haugea silmiin, istui kädet polvillaan ja tirskui.
"Niin, se oli oikein kaunis laulu", jatkoi Hauge kuten aikaisemmin.
"Sinä kai olet oppinut sen äidiltäsi, arvaan minä!"