"Minä olin yöllä tanssissa", puhkesi hän sanomaan.
Niels Mikkelsen ei vastannut ja hiljaisuus vallitsi.
Tulipa kuin huokaus pojasta, joka makasi tuossa; suu vetäytyi itkuun; hän avasi puoliksi sammuneet silmänsä, mutta sulki ne heti.
Sitten alkoi säännöllinen hengitys kuin unessa.
"Riisu häneltä vaatteet", sanoi Niels Mikkelsen, "ja pysyttele nyt meidän Herramme luona, sinä Petter", kehoitti hän. "Hän on ollut armollinen tänään."
Ja molemmat miehet ryhtyivät puuhaan uudestaan läpimärkinä päiväpaisteessa seisoessaan.
Silloin tuli poika Mikkel, äiti ja moni muu heidän kansaan.
Puolikuollut poika pantiin nahkapeittoon ja ajettiin verkalleen kotiin. Isä ja renki kävelivät sivulla.
Mutta kun Niels Mikkelsen oli saanut pojan, joka nyt makasi väsähtäneenä ja silmät suurina, käsi äidin kädessä, hyvin sänkyyn, meni hän hiljaisesti pöydän luo ja istahti lukemaan äänekkäästi:
"Lohdutusta niille, jotka kuoleman hädässä ovat."