Seuraavana päivänä tuli hän takaisin ja kutsutti hänet yksin luoksensa.
"Minulla on hyviä uutisia", sanoi hän hilpeästi. "Läänin maaherra on samaa mieltä kuin minäkin. Te molemmat saatte jo tänään jättää vankilan; mutta olkaa toki varovainen mies ja välttäkää yhteentörmäystä esivallan kanssa!"
"Sitä en voi luvata", vastasi Hauge hymyillen; "mutta se ei ole vaikea asia, kun esivalta on niin oikeudenmukainen kuin te."
Nyt hymyili voutikin.
"No niin, poikani, voisitpa sattua tapaamaan sellaisia, jotka ovat pahempia."
Hauge pyysi nyt voudilta todistusta käytöksestään, jossa tämä selittäisi vangitsemisen syyn.
"Sen teen ilolla", vastasi vouti, istui pöydän ääreen ja kirjoitti.
Saatuansa kirjoituksen valmiiksi, työnsi hän sen Haugelle. "Minä luulen, että tässä on tarpeeksi", sanoi hän herttaisesti hymyillen. Hauge otti paperin ja luki. Se sisälsi seuraavaa:
'Hans Nielsen Hauge ja Kristian Baersö ovat tosin olleet vangitut, mutta ovat he havaitut ei ainoastaan syyttömiksi, vaan rehellisiksi ja Jumalan sanassa sielujen pelastukseksi hyvin valaistuiksi ja ovat he siksi päästetyt vapaiksi ja suositellaan heitä kaikille asianomaisille parhaiten. Kristianiassa huhtikuun 20 p:nä 1798.
Hagerup, kruununvouti.'