Eräänä päivänä sai Hauge käskyn saapua raastupaan kirjoineen ja esittää ne poliisioikeudelle.
Hauge totteli käskyä. Sillä kertaa ei kuitenkaan mihinkään erityisempään ryhdytty häntä vastaan. Häntä ainoastaan kiellettiin pitämästä rukouksia ja puhumasta sekä lukemasta kenenkään kanssa jumalallisista asioista, jos hän tahtoi päästä istumasta vankeudessa. Samalla sai hän käskyn saapua myöhemmin poliisimestarin ja ylipoliisioikeuden eteen. Tämä kokous kului hyvin rauhallisesti. Haugea tutkittiin hieman hänen oppiinsa nähden ja hän vastasi joka kysymykseen raamattuun viittaamalla.
"Eihän ole vahingoksi", sanoi hän, "kun ihmiset neuvovat ja tukevat toisiansa Herran pelossa, luopuvat paheista ja elävät kristillisesti."
Poliisimestari myönsi tämän oikeaksi. "Niin, jos voisit toimia jotakin tämän tapaista", sanoi hän, "niin se olisi erinomaista; silloin olisit kykenevämpi minua."
Hauge hymyili.
"Esivalta ei turhaan kanna miekkaa", sanoi hän. "Sen asia on rangaista pahaa ja suojella hyvää!" Poliisimestari hymyili.
"Rangaista pahaa osaamme kyllä", vastasi hän; "mutta poistaa sitä — se ei ole niin helppoa."
"Kyllä se käy", sanoi Hauge pelottomasti. "Kunhan vaan hyvää suojellaan."
Poliisimestari hymyili jälleen.
"Sinä tarkoitat kyllä itseäsi, hyvä mies", lausui hän; "mutta muistakaammepa asetusta 13 päivältä tammikuuta 1741, joka kieltää maallikkoja pitämästä herätyspuheita ja sen tapaista. Seuratkaamme lakia ja asetuksia!"