Poliisimestari katsoi tuota mahtavaa pappia.
"Te toivotte siis, että hän saa olla vapaana?" kuulusteli hän.
John Nordahl Brun kohotti kaarevia kotka-kulmakarvojaan.
"Niin, tietäköön Jumalani ja Luojani, että minä niin tahdon", vastasi hän voimallisesti.
"Jos kerran puolioppineet saavat painovapauden nojalla kirjoittaa miljoonille Jumalan sanaa vastaan, niin saanevat kai oppimattomat, jotka rakastavat Jumalan sanaa, omalla tavallaan puhua siitä vapaasti yksityisissä taloissa ja kodeissa muutamille kymmenille sieluille!"
"Mutta hänen kirjansa, teidän korkea-arvoisuutenne?"
Brun hymyili.
"Ne ovat, kuten oppimattomalta mieheltä odottaa voikin, epäjohdonmukaisia ja heikosti kokoonpantuja; mutta ne eivät sisällä mitään Jumalan sanan vastaisia oppeja ja ovat siksi viattomia", vastasi hän. "Hän kirjoittaa epäjohdonmukaisuuksia, se on totta; mutta parhaimmallekin voi sellaista sattua. Sellaista on tapahtunut itse confessionaru's Bastholmille!" — Hän hymyili.
Sitten kaivoi hän hyvin arvokkaasti esiin nuuskarasian taskustaan, tarjosi poliisimestarille ja taputti häntä olkapäälle.
"Tehkää te, mitä voitte tämän rehellisen miehen hyväksi", sanoi hän äänekkäästi, "etteivät nuoret miehet häntä häiritse, kun hän pitää puheitaan; sellaiset viattomat hartausharjoitukset ovat minun mielestäni paljoa suositeltavampia kuin mässäykset juomingeissa ja kevytmielisessä elämässä, joita enemmän suvaitaan vastoin lakia, asetuksia ja Bergenin erinomaista poliisilaitosta."