Oli kolmas joulupäivä 1798. Hoenin kartanolla, joka oli yksi suurimmista Ekersin pitäjässä, seisoi talon omistaja, Kristofer Hoen, veräjällä kädet taskuissa ja piippu suussa.
Tiellä piteli mies suitsista vallatonta hevosta. Reessä istuva mies oli puettu sudennahkaturkkiin. Hän oli kookas ja voimakas, oikein sotaurhon näköinen.
Parta aaltoili harmaan kellertävänä ja tuuheana korkeanenäisten suorapiirteisten kasvojen reunustamana. Leveät nahkarukkasin peitetyt kämmenet pitelivät ohjaksia ja piiskaa. Hän oli Ekersin tunnettu nimismies Jens Gram.
Ääni hänen puhuessaan oli vienompi, kuin mitä olisi voinut olettaa noin jättiläismäisellä miehellä olevan; silmät olivat kirkkaansiniset ja kylmähköt.
Kristoffer Hoen seisoi vedellen savuja piipustansa ja katsellen hevosta, jolla oli vaaleankeltainen karva, tähti otsassa ja valkoiset kaviot.
"Sepä on hento hevonen sinulle", sanoi hän.
Nimismies Gram hymyili.
"Oh, menetteleehän tuo", vastasi hän.
Hoen sylkäsi lumeen.
"Niin", sanoi hän. "Jollei hepo vedä sinua, niin kyllä sinä aina hevon vedät. Mutta nopeasti ei sillä matka suju."