Hyväksymisen mumina ja suhaus kuului seurakunnan kesken näiden Haugen sanojen ohella.
Veri syöksähti pappi Schmidtin kasvoille. Hän kääntyi kiireisesti
Haugeen päin.
"Tämän kokouksen on hajaannuttava!" käski hän vallitsevasti. "Minä vaadin lain nimessä tottelevaisuutta esivaltaa kohtaan!" Hän huusi tämän ja nimismies Gram, joka istui papin takana, nousi jättiläisenä, heittäen vihaisen silmäyksen Haugeen.
Mutta nyt nousi Kristofer Hoen vuorostansa ja astui esille.
"Jo riittää!" sanoi hän. "Istu alas, sinä Gram! Vaikka olisit kaksinkerroin pitempi, et saa ketään meistä ulos. Nämä talonpojat ovat minun vieraitani ja tämä on minun taloni! Ainoa, johon sinulla lienee oikeutta, on Hauge; mutta ensinnä on papin kuultava, mitä hän puhuu — se on lain ja oikeuden mukaista; sitten käyköön kuten käy!"
Talonpojat olivat vaan koko ajan odottaneet Kristofer Hoenin sanoja.
Nyt nousivat kaikki ja syntyi valtava melu.
"Kuulkaa häntä ensin!" huusivat he. "Papin pitää kuulla häntä!"
Huudot täyttivät tuvan ja pappi näki ympärillään vain närkästyneitä kasvoja.
"Hyvä", sanoi hän. "En tahdo kenellekään vääryyttä. Antakaa minun kuulla!"
Hän istahti, ja nimismies, joka oli seissut siinä uhkarohkean ihmettelevänä puoleksi nauraen, istuutui samoin kuin pappikin. Ja jälleen vallitsi kuolon hiljaisuus tuvassa. Nyt puhui Hauge lämpimästi ja sattuvasti muutamien Ilmestyskirjan värssyjen johdosta. Se sisälsi varoituksen suuren porton himoja vastaan, maailman kevyttä elämää vastaan ja palavan kehoituksen parannukseen, etsimään Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan ja aina kehoittamaan toinen toistaan hyvään.