"Kyllä", vastasi Kristofer Hoen. "Kun Hans Nielsen Hauge on vankina, voin minä hyvin olla nimismiehen renki ja ajopoika."
Kulkue lähti liikkeelle. Pappi ja nimismies edellä. Kristofer Hoenin kulkiessa portaiden ohitse tervehti hän niitä, jotka lähinnä seisoivat. "Tästä tulee jouluajelu!" sanoi hän.
"Älkää ajako liian kovaa!" huusi hän edellä ajaville. Miehet portailla hymyilivät ja laskivat leikkiä keskenään. Hevonen, jonka Kristofer Hoen oli tänään valjastanut rekensä eteen, oli jalorotuinen, Ekerin pitäjän parhaita juoksijoita.
Kuljettiin portista ja pohjoista kohti valtamaantietä.
"Onnea matkalle", sanoi talonpoika, joka oli saattanut papin hevosta läpi lumikinoksen.
"Kiitos!"
Pappi läimäytti hevostaan.
Ja nelistäen lähdettiin pohjoiseen.
Näin ajettiin neljännes sanaakaan hiiskumatta aina pappilaan asti. Pappi nosti lakkiansa, tervehti ja käänsi kotiansa kohti; nimismies ja Kristofer Hoen Haugen kanssa ajoivat eteenpäin. Koko matkan juoksivat hevoset virmasti; Kristofer pysyttäytyi aivan nimismiehen kintereillä. Aisakellojen kilinä ja hevosten kavioiden kopina huumasi korvia. — Täten kuljettiin kylän läpi ja noin puoli neljännestä saattoi olla jälellä nimismiehen talolle. Silloin kumartui Kristofer Hoen Haugen puoleen.
"Istu nyt hiljaa", sanoi hän matalalla äänellä. Samalla antoi hän hevoselleen lievän iskun lanteille piiskansa siimalla. Se vavahti ja riuhtasihe lentoon.