Haugen ystävät Bergenissä tekivät kaikkensa saadaksensa hänet vakinaisesti asettumaan tähän kaupunkiin asumaan, jossa hän saisi elää ja työskennellä rauhassa. Vanha palvelijatar Boes kutsuikin hänet eräänä päivänä luoksensa; hänellä oli jotakin erikoista hänelle sanottavaa.
Haugen tultua istui hän juhlapukuisena tuolissaan.
"Istuhan Hauge", sanoi hän. "Minulla on sinulle jotakin puhuttavaa."
Hauge kävi istumaan; Vanhus yskäsi, otti sauvansa molempiin käsiinsä ja alkoi:
"Niin, katsos Hauge", sanoi hän. "Minusta sinä saat niin paljon kärsiä Herramme asian vuoksi; minua on kovin säälittänyt nähdä ja kuulla kaikista kärsimistäsi vainoista ja vaivannäöistä."
Hän siirsi keppiänsä ja istui yläruumistansa keinutellen.
"Nyt on sillä tavoin, että minulla on sangen runsaasti omaisuutta, sekä talo että turve, ja olen ajatellut, että kun minä pian pääsen kotiin, niin saisit sinä kaiken minkä omistan — jos tahtoisit asettua tänne Bergeniin asumaan."
Hän katsoi ystävällisesti Haugeen.
"Mitä sinä tästä arvelet?"
Haugen kasvot olivat kalvenneet. Hänen silmänsä loistivat omituisesti. Näytti siltä kuin kyyneleet olisivat pyrkineet esille.