Piispa rykäsi arvonsa tuntevasti.
"Se on toinen asia", sanoi hän. "Jos sinä olisit pysynyt kotonasi ja siellä puhunut omaisillesi ja naapureillesi — sillä nämä ovat sanan oikeassa merkityksessä lähimäisesi — silloin olisi kaikki ollut hyvin; mutta kiertää maat ja mantereet ilman että siihen on kutsumusta tahi määräystä, se sotii tammikuun 13 päivänä 1741 annettua asetusta vastaan samoin kuin se sotii lakia ja järjestystä vastaan jokaisessa hyvin järjestetyssä yhteiskunnassa!"
Steenbuch, joka suurella vaivalla oli kuunnellut, nyökäytti päätään.
"Yhteiskunnassa!" toisti hän. Sitten pani hän kätensä ristiin. Haugen kasvoille levisi melkein huomaamaton hymyily.
"En ole koskaan ajatellut", sanoi hän, "että lähimäiseni olisivat ainoastaan minun naapurini ja ne, jotka asuvat samassa pitäjässä kuin minä. Kun Jumala käskee meitä rakastamaan lähimäisiämme kuten itseämme, niin uskonpa Hänen tarkoittavan kaikkia ihmisiä ja niin tahdon vastakin uskoa. Minulle on se, jonka viimeksi tapaan, minua lähinnä; en minä voi rakastaa yksinomaan Tunen pitäjän kansaa ja vihata Melhusissa ja Leinstrandissa olevia, enkä usko teidän korkea-arvoisuutennekaan voivan niin tehdä!"
Hän katseli ankaraa pappien päämiestä rohkeasti.
Piispa Schönheyder kääntelihe toisen kerran ja raapasi äkkiä tukkaansa.
"Sinä et tätä ymmärrä", sanoi hän. "Mutta sinä opit kohta ymmärtämään. Minä vaadin tottelemaan kuninkaan lakia, ja ellei se tapahdu heti paikalla, odottaa sinua ankara rangaistus. Ei esivalta hukkaan miekkaa kanna!"
Hauge seisoi kuten ennenkin peruuttamattomana ja varmana, tietäen asiansa oikeaksi.
"Siinä tehkää niin kuin teille parhaaksi näkyy ja siten että voitte sitä puolustaa sydämessänne ja Jumalan edessä, jonka palvelija te olette", vastasi hän varmasti. "Jumalan palvelijoita me kaikki olemme."