"Jumalan palvelijoita!" sanoi nyt pappi Steenbuch, kun piispa vaikeni.
"Nyt, kun olen lukenut sinun kirjasi, huomaan minkä arvon sinä annat Jumalan palvelijoille. Sinä käyt meidän kimppuumme mitä kiivaimmin, sinä syytät meitä kaikesta ajateltavissa olevista paheista — sinä — sinä!" Tuo vanha mies rupesi änkyttelemään eikä vihansa vuoksi löytänyt sopivia sanoja.
Niels Hauge meni varsin levollisena aivan papin luo ja katseli häntä silmiin kirkkain kasvoin.
"Teidän hyväarvoisuutenne erehtyy!" sanoi hän. "En koskaan ole maininnut teidän nimeänne enkä koskaan ole teitä tuntenut silloin kun kirjani kirjoitin, en teitä enkä hänen korkea-arvoisuuttaan, joten siis aikomukseni ei ole ollut loukata ketään teistä."
Sanat lausui hän sävyisästi ja luottavasti.
Pappi vilkaisi piispaan.
"Ei, ei — mutta —", hän rykäsi häpeissään ja asettui istumaan.
"Tämä on kyllä hyvä", sanoi piispa ja nousi seisomaan; "mutta tämä ei ole pääasia. Kysymys on siitä, haluatko lakata pitämästä hartauskokouksiasi vai etkö?"
Hauge oli hetkisen vaiti ja ajatteli. Sitten kääntyi hän puoleksi poispäin.
"Sitä en voi luvata", sanoi hän. "Enemmän tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä."