"Hyvä", sanoi piispa. "Sittenpä saat myös tyytyä siihen, että me maallisen esivallan avulla panetamme sinut kiinni ja kuljetamme sinut pois seudulta."
Terävillä silmillään hän katsoi Haugea kasvoihin.
Mutta kasvot olivat lempeät ja levolliset, aivan kuin ei mitään olisi sanottu tahi tehty.
"Saatte menetellä niinkuin hyväksi ja oikeaksi huomaatte", vastasi hän. "En minä tee vähintäkään vastarintaa."
— — —
Seuraavana aamuna papilta ja piispalta saamansa käskyn mukaan vangitsi nimismies Hans Nielsen Haugen kuljettaakseen hänet Leinstrandiin, jättäen samalla käskyn sikäläiselle nimismiehelle kuljettaa hänet edelleen Trondhjemiin.
* * * * *
Leinstrandin nimismies Iver Monsen seisoi juuri talonsa pihalla, kun sinne ajoi reki, jossa istui kolme miestä.
Siinä oli Melhusin nimismies ja kaksi vangittua, nimittäin Hans Nielsen Hauge ja Lars Olsen Hemstad. — Iver Monsen jäi ihmetellen seisomaan ja tuijottamaan.
Reki saapui aivan eteisen kohdalle ja nuo kolme miestä astuivat siitä.