Hänen silmänsä olivat lähtöhetkenä kyynelissä.
Kaksi päivää myöhemmin saapui hän enemmän kuin vuoden poissa oltuaan takaisin Tuneen ja vanhempaansa taloon.
* * * * *
Huhtikuun 12 päivän iltapäivällä vuonna 1800 Hans Nielsen Hauge saapui kotiinsa.
Nähdessään tutut rakennukset, tunsi hän omituista surunvoittoisuutta. Tuolla sisällä, jossa hän oli elänyt niin monet vuodet onnellisena, jossa hän oli taistelunsa suorittanut ja rauhan voittanut, siellä makasi nyt hänen rakastettu sisarensa kuolemaisillaan. Sisarelle kohta avautuisi suuri ihme; kohta olisi hänen taistelunsa loppuva, hän menisi pois iloon, mutta veli ei saisi häntä seurata. Veljen täytyi vielä kestää kärsimyksiä ja taisteluja ehkäpä montakin vuotta.
Hän henkäsi syvään tarttuessaan tuttuun oven ripaan; sitten avasi hän hiljaa oven ja astui tupaan.
Tuvassa ei ollut ketään.
Takassa oli valkea, hiljaisuus ja rauha vallitsi; pöydällä oli avonainen postilla.
Kamarin ovi oli raollaan; sieltä sisältä kuului jonkun lukevan ääni ja Hauge tunsi sen äitinsä ääneksi.
Nyt vaikeni ääni; he olivat kyllä kuulleet hänen tulevan. Raskaita, varovaisia askeleita kuului; ovi avautui kokonaan; harmaapartainen ja kalpea mies sieltä tuli.