"Jumalan olkoon kiitos!" mumisi Samson Traae — hän seisoi kädet ristissä ja tähysteli ylös.
Valo ylhäällä ikkunassa vaipui ja hävisi; ilta pimeni pimenemistään, mutta nuo kaksi miestä seisoivat yhä tähystellen, onnellisina ja kiitollisina. He olivat saaneet viestin tuolta sisältä, viestin joka puhui järkähtämättömästä uskosta Jumalaan, viestin, siitä, että valo on varmasti voittava. Ja tämän viestin he tahtoivat kulettaa talosta taloon koko maassa, missä vain veljiä oli!
Heidän vielä vaiti siinä seisoessaan, tuli tuo pieni valo jälleen ristikkoikkunaan ja loisti kuten äskenkin ulos, Sitten tuli esiin käsi pitäen kynttiläsaksia; se puhdisti kyntilän ja silloin pieni liekki loisti kirkkaasti ja säteillen.
Molemmat miehet huudahtivat. He olivat ymmärtäneet. Jumalan seurakuntaa tuli puhdistaa täällä maanpäällä, Jumalan valo oli puhtaana pidettävä, jotta se voisi kirkkaasti ihmisille valaista.
"Näitkö hänet?" kuiskasi Samson Traae.
"Kyllä, kyllä", vastasi kumaraselkäinen; hän taisteli itkua vastaan.
Nyt puhkesi virsi tuolla ylhäällä.
"Jumala ompi linnamme", kuului sieltä. Ja pieni valo loisti virren aikana, vapisevan käden sitä pidellessä, kunnes viimeinen säe oli vaiennut.
Sitten valo hitaasti vaipui ja hävisi.
Miehet seisoivat ja puristivat toistensa käsiä kauan.