"Iloista joulua, Hans Hauge! Jumala antakoon sinulle iloisen joulun siellä sisällä!"
Ja hitaasti poistuivat miehet, Samson Traae edellä ja Ole Rörsveen, kumarahartiainen, jälessä. Tämä viimemainittu oli sama mies, joka oli vaeltanut Bergenistä Trondhjemiin tavatakseen Haugea, sama mies, joka oli saanut selkänsä kumaraksi kantamalla Hans Nielsen Haugen kirjoja satoja penikulmia tunturien yli ja laaksojen halki koko maan ristiin rastiin.
Mutta poliisimestari Wulfsberg ja asessori Collett kuuntelivat jouluvirttä kumpikin kirkkaasti valaistussa kodissaan ja menivät jouluaamuna kirkkoon nauttiakseen Jumalan sanan lohdutusta ja kuunnellakseen pelastussanoman julistusta, sillävälin kun hän, jolle Jumalan sana oli kaikki kaikessa, istui eroitettuna ja suljettuna, odottaen ja odottaen oikeutta tuskassaan ja kärsien niiden puolesta, joita hän omikseen kutsui.
KUUDESTOISTA LUKU
Oli kulunut kaksi vuotta. Hans Nielsen Hauge istui edelleen kopissaan
Kristianian raatihuoneen vankilassa.
Asessori Collett oli toteuttanut aikeensa panna tutkimuksen toimeen; sadoilta hengellisiltä ja maallisilta viranomaisilta koko maassa oli vaadittu selityksiä, sadoittain kuulusteluja pidetty.
Hans Nielsen Haugea itseään oli tutkittu pääkuulustelussa, ja vihdoinkin oli tutkijakunta saanut syytekirjansa valmiiksi. Sen tuloksena oli, että Hauge oli esiintymisestään asetettava syytteeseen oikeudessa.
Haugen puolustajaksi määrättiin prokuraattori Lumholtz ja asia pääsi siis nyt varsinaisesti alkuun.
Uusia kuulusteluja toimitettiin koko maassa, todistajia kuultiin sadottain, tällä kertaa sitäkin enemmän, kun tietysti puolustajakin haastatti asiaan joukon sellaisia todistajia, joiden lausunnot kävivät Haugelle edulliseen suuntaan. Tämä oli aikaisemmin johdonmukaisesti jätetty tekemättä valmistavaa todistusaineistoa kootessa. Tutkijakunta oli katsonut olevansa enemmän Haugen syyttäjä kuin puolueeton oikeuslaitos.
Näiden kahden raskaan odotusvuoden aikana oli Haugesta tullut ruumiillisesti murtunut mies. Yksinäinen vankeuselämä ilman toimintaa, ilman säännöllistä ravintoa, ilman raitista ilmaa kävi hänelle, ulkoilman ja toiminnan miehelle, murhaavaksi.