Hans Nielsen Haugen kopin ovessa kalisivat avaimet.
Kalpea, kumarainen vanki kellankalpeine kasvoineen ja suurine uneksivine silmineen nousi vuoteelta, jolla oli maannut.
Tulivatko ne nyt kertomaan jotakin hänen asiansa jatkamisesta? Joko nyt vihdoinkin varsinainen oikeudenkäynti alkaisi?
Joka kerta, kun vankilan ovi näinä pitkinä vuosina oli avautunut aikana, mikä ei ollut ohjesäännössä määrätty, oli hänellä ollut tämä puoleksi pelonalainen, puoleksi toivorikas tunne, ja joka kerta oli hänen toivonsa pettänyt. Vihdoin sairaus ja alakuloisuus olivat lyöneet lähtemättömän leimansa tähän niin vahvaan ja elinvoimaiseen mieheen.
Vartija tempasi kopin oven auki.
Poliisimestari itse korkean virkapukuun puetun miehen seuraamana astui koppiin.
Hauge, joka istui vuoteellaan, nousi seisomaan.
"Hyvää päivää, Hauge", sanoi poliisimestari, "oikeusneuvos Bull on tullut sinua katsomaan."
"Hyvää päivää!" Hauge vastasi hitaasti, heittäen tutkivan katseen korkeaan vieraaseen.
Oikeusneuvos Bull jäi hetkiseksi seisomaan ja katsoi kumaraista olentoa. Katsoi sitten poliisimestariin ja taas Haugeen.