"Miten ne voivat sen tehdä?"
Kysymys oli hyvin innokas.
"Siten, että niillä on elämän itu itsessään." Hauge katsoi poikansa kirkkaisiin sinisilmiin.
"Niinkö!" Poika tarttui isänsä käteen, ja he kulkivat edelleen.
Poika oli kauan vaiti.
"Menetkö sinä pian maahan, isä?" kysyi hän hetken perästä. Haugen kasvoille ilmestyi merkillinen tyynen väsymyksen ilme.
"Kyllä", vastasi hän. "Kun kukat eivät jaksa enää elää, niin ne kuihtuvat, ja niin ne joutuvat lumen alle, kunnes kevät tulee jälleen."
"Ja milloin sitten tulee kevät jälleen?" Poika seisoi isäänsä päin kääntyneenä ja katsoi häneen.
"Kun Jumalan valo uudelleen rupeaa loistamaan, poikaseni. Kun Hänen aikansa tulee."
"Niin hänen aikansa tulee kai? Sillä hänhän on hyvä", sanoi poika kuni kokemuksesta.