Hans Nielsen Hauge lepäsi vuoteessaan niin hiljaisena ja valkoisena. Yö oli ollut vaikea rinnankouristuksineen ja hengenahdistuksineen; nyt oli pahin ohitse; hän voi taasen puhua.
"Tänään on sunnuntai", sanoi hän heikolla äänellä; "minun kärsimykseni lepää tänään."
Hänen silmänsä tuijottivat sinertäen kauas.
"Aivan niin", sanoi hänen vaimonsa — "tänään on sinun parempi olla."
Hans Nielsen Hauge nyökäytti päätään hiljaisesti.
"Kohta on se täytetty", sanoi hän kuiskaten.
Hänen vaimonsa kasvoilla tuntui väristys; hän vuodatti kyyneleitä.
Hans Nielsen Hauge näki sen; hän käänsi väsyneen päänsä vaimoaan kohden.
"Ja katso — kaikki oli sangen hyvää", sanoi hän ihmeellisen voimallisella äänellä. "Minun työni on loppuun suoritettu tässä maailmassa; minä halajan lepopäivääni!"
"Aivan niin!" sanoi hänen vaimonsa. "Kaikki on hyvin." Hän kuivasi kyyneleensä ja jäi vaiti ollen istumaan kauan.