"Mitä sinulla on hänen kanssaan tekemistä?"

Hans nosti katseensa; hän punastui.

"Ostin yhtä ja toista", sanoi hän masentuneena.

Isä vaikeni.

"Tein hyvän kaupan", lisäsi Hans.

Isä vaikeni edelleen.

"Sinä valmistut Herran ehtoolliselle kahden viikon kuluttua", sanoi hän kummallisen lempeällä äänellä.

Poika ei vastannut; kumpikin lähti omalle taholleen.

Mutta kun Hans Hauge oli saapunut yliselle ja tiesi olevansa yksin, otti hän ostamansa tavarat esille ja pani ne höyläpenkin alla olevaan työkalulaatikkoon aivan alimmaisiksi. Tuntui siltä kuin hän ei enää olisi tahtonut olla niiden kanssa missään tekemisissä. Ja myöhemmin illalla makasi hän kynttilä sytytettynä ja luki ja tutki.

Ehkäpä ostaminen ja myyminen onkin paholaisen juonia. Ehkäpä se onkin koron kiskomista veljeltään, ja ehkäpä se, joka niin tekee, ei perikään Jumalan valtakuntaa?