* * * * *
Tietä myöten, joka johti Tunen pappilaan, missä pitäjän esipappi Seeberg asui päärakennuksessa ja kappalainen Hammer puutarhan toisella puolella olevassa rakennuksessa, tuli joku rattailla ajaen. Hevonen oli ruskea, sen häntä oli sidottu solmuun; puolikasvuinen poika siinä ajeli.
Se oli Hans Hauge, Niels Mikkelsenin poika, joka kuljetti papin säilikköä.
Molemmat papit astelivat edestakaisin puutarhassa piippujaan poltellen ajomiehen seisahtuessa portille.
Vieno tupakan tuoksu levisi syysilmaan; kahleissa oleva koira haukahteli varovaisesti kopissaan. Muutamat kellertävän ruskeat kanat ja kullanpunertava kukko kuljeskelivat marjapensaitten ja omenia täynnä olevien puitten välissä.
Esipappi Seeberg vilkasi tulijaan.
"Onhan tosin niinkin, rakas veliseni", sanoi hän keskustelua jatkaen, "mutta hyvät työt eivät kuitenkaan tee autuaaksi, vaan usko yksin."
Kappalainen Hammer otti piipun imukkeen hetkiseksi suustaan.
"Verbaliter dictu on teidän kunnia-arvoisuutenne oikeassa", sanoi hän; "mutta realiter on kuitenkin usko ilman töitä kuollut."
Hän seisahtui nyt katselemaan tulijaa.