"Oi, sinä ijankaikkinen, rakas Jumala!" huudahti hän ja hänen silmiinsä ilmestyi kuoleman kirkastettu välke.
Silloin kumartui hänen vaimonsa hänen ylitsensä.
"Nyt Jumala tahtoo ottaa sinut luokseen", sanoi hän.
"Niin tahtoo", kuului kuin häipyvä ääni. "Rukoile kanssani."
Hänen vaimonsa lankesi polvilleen hänen vuoteensa ääreen; kaikki hänen ympärillään seisoivat kädet ristissä.
"Isä meidän, joka olet taivaissa", — mies ja vaimo rukoilivat. Mutta vähitellen hiljeni Haugen ääni kuiskaukseksi, ja ennenkuin rukous oli loppunut, kuului vaimon ääni yksin selvänä ja lujana kuolonhiljaisuudessa.
Siten kuoli Hans Nielsen Hauge.
Hän oli Norjanmaan parhaita miehiä. Hän oli Norjan varsinaisesta kansasta nousseista jalomielisin, epäitsekkäin, suurisuuntaisin ja ehjin henkilö. Hän oli yksi harvoista, todellisista ihmisistä, joka panee elämänsä alttiiksi uskonsa vuoksi. Koko hänen elämänsä oli uhrautumista muille, uhrausta viedäkseen jaloimman osan Norjan kansaa voittoon.
* * * * *
Akerin hautausmaalla kertoo uskollisen ystävän nostama yksinkertainen muistokivi, missä Hans Nielsen Hauge lepää haudattuna. Norjan kristikansa, jolle hän uhrasi elämänsä ja koko mahtavan voimansa, on unhottanut nostaa muistomerkin hänen haudalleen.