Niels Mikkelsen oli kyllä kuullut sen, mitä viimeiseksi oli sanottu. Hän seisoi hetkisen ja katseli ympärilleen; sitten sanoi hän varsin hiljaisesti:
"Meneekö joku täältä tanssiin illalla?"
Ei kuulunut vastausta.
Hän katseli renkipoikaa, joka seisoi ja kopeloi rakennuksen nurkkaa.
"Jos sinä, joka olet rukoillut iltarukouksessasi Jumalaa, voit mennä tanssiin syntiä tekemättä — niin mene. Mutta ota Jumala kanssasi", sanoi hän varsin lempeästi ja hiljaisesti.
Sitten hän kääntyi ja lähti sisälle.
* * * * *
Kamarissa tuvan yläpuolella istui poika ja luki ikkunan ääressä valoisana kesäiltana. Hänen hiuksensa olivat vaalean ruskeat ja hänen silmänsä lempeät, harmaan siniset. Kuinka olikaan, tuijotti hän miettiväisenä eteensä ikkunasta, oikeastaan mitään varsinaisesti katselematta; sitten lian taasen luki.
Ikkunalaudalla oleva kirja oli suuri, nahkaan sidottu kirja, vanha ja kulunut. Se oli Haugen väen vanha perheraamattu.
Kirjan alkuun, sen ryppyiselle sisäsivulle oli kirjoitettuna kellastuneella musteella: "Ole Hansen Hauge, Anno Kristuksen syntymän jälkeen 1721" ja sanat: "Jumala on minun voimani, ei minulta mitään puutu." Alempana seisoi tummemmalla musteella: "Maria Olsdatter Hauge 1766."