EEVA (nähen Aabelin ruiskuttavan vettä Kainin silmillen ja
viimen viskaavan multaa hänen päälleen, sanoo haurain).
Ah tuo raivo poikarakki.
Voi tuo vallaton vasikka!
Sill on vielä lapsemvimmat
Vielä mielet puolimielen
Huimapäiväsen peräti.
3. NÄYTÖS.
Aadami, Eeva ja Kaini.
EEVA (vastaan Kainillen korvaan sanoin).
Elä kaipaa Kainiseni
Aadamillen Aabelista,
Nuoremmastasi nuraja;
Ei se suinkaan suutuksissa
Vettä viskannut vihalla.
KAINI.
Milloin out minulta kuullut
Ilmoituksia isällen,
Kainin kielenkantamista,
Milloin mitäkin tuloopi,
Mitä tapahtuu talossa,
Kuta kukin toimittaapi?
Eipä Kaini kieltä kanna
Eikä liijoin liukastele
Eikä valeita vatusta:
Vaikka vaarrat vanhintasi
Syytät ensinsyntynyttä;
Mullen viskaten vihasi
Armot annat Aabelillen.
Olen yksin onnetonna
Yhäite ylenkahottu:
Siunaus siihen siaan
Alti Aabelin osaksi.
Mitä lienen miettinynnä,
Tehnyt vasten vanhempia?
Synninsyyksi yksin synnyin
Kanto äitini katalan
Synnin orjaksi osauvun.
(Pyhkii silmiään ja vaatteitaan).
AADAMI.
Mikä Kainin kastellunna
Viljoin vettä viskanunna
Mikä muotois muuttanunna
Nuttuasi nuhrannunna?
Eik ou konna kostuttanna
Veli vettä viskannunna?
Niinmä kurjoa kuritan,
Annan muiston Aabelillen
Varotuksen vastaseksi,
Että tuntisi erota
Noista lemmonleikkilöistä,
Ilveistä ilottavista.
KAINI.
Ne on vääryyvet vähäiset,
Nämä pilkat pientä kättä,
Ilkeyvet ilosen mielen:
Leikki leikkinä mänöökin
Erittäin torat enemmät,
Toisin pilkat pitkälliset.
AADAMI.
Vähäisetkin vältettävät;
Pitkät pienistä tuleevat,
Suuret, suruntuottavaiset:
Sanasta sanat itäävät,
Kyteneestä maa kytööpi;
Soria hyvä sovinto,
Rauha rakkauven sitoopi.
(Mänöö majasta).