Mutta Saapas ei kuullut sillä korvalla, vaan vastasi:
"Kunnia kuuluu se Mölhöselle, minulle liikaa on tämmöinen helle."
Silloin tunsi Mölhönen aikalaisten ja kansakunnan luottamuksen kohottavan hänen luontoaan, hän puristi kahta tanakammin keihäänvarren latvustaa ja haastoi arvokkaasti:
"Käyppä siis taistohon pääpahaa vastaan sankarin työtä se on ainoastaan."
Ja koko joukko samosi miehuullisesti hirviön kimppuun. Mölhönen siunaili itseään ja huusi taivasta auttamaan häntä jalossa edesottamisessaan; mutta kun mitään tuliteräistä miekkaa heiluttavaa enkeliä ei näkynyt ja muu joukko työnsi häntä armotta eteenpäin, rupesi hän karjumaan suuressa hädässään: "Hau! Hau! Hurlehau! Hauhau!" Siitä jänis havahtui, säikähti ja otti lipetin.
Menestyksestään rohkaistuneena sysmäläissakki lähti etsimään uusia seikkailuja ja tuli leveälle virralle. Sen yli vievä silta oli jossain alempana näkymättömissä, joten miehiltämme nousi tie pystyyn. Virran toisella rannalla askarteli mies, jolta he huutaen kysyivät neuvoa, miten päästä tuon vaarallisen väylän yli. Mies sattui olemaan asikkalainen eikä oikein ymmärtänyt sysmäläistä, jonkavuoksi hän vastasi kotimurteellaan: "Hah?" (Häh, mitä?) Se kuulosti sankariemme korviin kuin kehotus: "Kahlaa!" Koska kulku ei siis ollut sen vaikeampi, hyppäsi etumies Mölhönen virtaan ja rupesi kahlaamaan. Kohta jalka ei enää tavannut pohjaa, ja uimataidoton kun oli, painui hän pohjaan kuin kivi. Hattu jäi kuitenkin pinnalle uiskentelemaan, se ajautui toiseen rantaan ja sille kiipesi sammakko kurnuttaen kaunista säveltään "Kak, kak, kak!" Tämän kuulivat toiselle rannalle jääneet kuusi ja haastelivat keskenään: "Toverimme Mölhönen kahlasi kunnialla ylitse ja kehottaa meitäkin kahlaamaan." Niinpä siis kaikki kuusi hyppäsivät virtaan, jossa heidät peri Mölhösen kohtalo. Sammakko surmasi siis sysmäläisistä kuusi miestä, mikä on arvattava kunniakkaaksi päätökseksi heidän toimintarikkaalle elämäntyölleen.