Hevonen juoksi. Jokainen lihas kuin viritetty kieli kauhusta jännitettynä. Lumi valitteli raivoisasti jalaksien alla ja uikutti kavioiden alla. Honkien jäykät varjot lensivät ohi, mutta ne vihreät hiilet pysyivät reen perässä. Ylös ja alas ne hetkahtelivat, rinnatusten.
Lapsi ei uskaltanut katsella. Silmät ummessa se istui isänsä rinnalla.
Mutta isä kääntelihe silloin tällöin.
Ja hevonen juoksi juoksemistaan, mutta ne vihreät hiilet olivat yhtä nopeat.
Tuska istui heidän kummankin luona reessä — suurena ja mustana. Tuska oli tarttunut ohjaksiin kuumeisine käsineen ja ruoski hevosen lautaset vaahtoon. Se repi pitkillä sormillaan hevosen harjaa; ja kirkui kavioiden alla.
Vihreät hiilet olivat ilmestyneet pakenevien rinnalle.
Isä alkoi viskellä joululahjoja pois reestä. Toinen toisensa jälkeen ne lensivät ulos ja putosivat tielle. Siellä oli äidin silkkisaali ja pojan pahvihevonen ja kuvakirja ja torvi.
Joka kerta kun jotakin putosi tielle, jäivät vihreät hiilet hetkeksi jälelle. Sudet kotoutuivat piiriin ja repivät äidin silkkisaalin repaleiksi ja lapsen pahvihevosen kappaleiksi.
Hevonen juoksi. Kauhu ratsasti sen selässä ja viilsi kannuksillaan sen kupeet verille. Ja takana tuska istui ja ruoski lautaset vaahtoon.
Metsä loppui. Reki lennähti aukealle jäätasangolle, joka oli valkea illan tähtien valossa. Kotirantaa kohti se lensi.
Mutta ne vihreät hiilet lähenivät — niin kamalan lähelle. Ne leimuilivat reen ympärillä ja tupsahtivat hevosen kavioihin.