Mutta lapsi ei ymmärtänyt. Hän ainoastaan tarttui käsillään isänsä käsivarteen, niin lujasti, että kynnet tunkeutuivat ohuen liinavaatteen läpi. Silloin se ymmärsi ja kirkasi —
* * * * *
Taas hevonen lensi eteenpäin. Mutta isä oli sokea verestä, joka oli asettunut hänen silmäinsä eteen, ja hän ei kuullut mitään myrskyltä, joka raivosi hänen korvissaan hän kuuli ainoastaan, miten saatana istui hänen sielussaan ja nauroi, ulvoi kuin nälkäinen susi.
Yli jään hevonen juoksi, ylös loivaa rantaäyrästä, ohi tumman ulkohuonerivin ja pysähtyi portaiden eteen vaikenevin kulkusin ja polvet väristen.
Ja vaimo riensi miestään ja lastansa vastaan ja poimiakseen joululahjat reestä.
Hän kohtasi ainoastaan yhden. Tämä oli paljain jaloin ja puolialastonna, yön synkkyys ympäröi hänen otsaansa, ja tuskan veriset liekit leimusivat hänen katseessansa.
— Missä on minun poikani? — Vaimo kirkasi.
— Sudet raastoivat hänet reestä — —
* * * * *
Viikkoja vierähti ja kuukausia kului. Mies koetti lohduttaa surevaa vaimoansa. Mutta suru oli suuri. Nälkäisen korpin tavoin se oli asettunut hänen sydämeensä ja nokki sen verille.