Metsänriistakin on talollisille melkoinen tulolähde. Mutta kun paikkakunta on kaukana merestä, ei ole vielä, mitä itse metsään tulee, ymmärretty sen runsaista aarteista ammentaa. Paitsi talontarvepuita, on saatu joku vähäinen tulo potaskan polttamisella, jota on ruvettu harjoittamaan Kuusamossa, sekä myymällä sahapölkkyjä, joita viedään Kittilästä ja Sodankylästä erääseen sahalaitokseen Rovaniemellä.

Inari on köyhä seutu. Se on ylänkömaata ja näyttää etelästä saapuneelle karulta, viljelykselle mahdottomalta, semmoiselta, josta viljelijän kaikki vaivat menevät hukkaan; sillä jäätyneitä järviä ja jokia tavataan täällä vielä kesäkuussa, ja tunturien lumikinokset tekevät ilman vielä Juhannuksen jälkeen tuuliseksi ja kylmäksi. Mutta kun suvella tulee Utsjoelta Inariin, viriävät muissakin melkein samat tunteet kuin norjalaisessa, joka uhmattuansa Jäämeren myrskyjä ja aaltoja Ruijasta saapuu tänne. Moni Ruijalainen on minulle sanonut: "Oi, mikä ihana maa tämä Inari, täällä tahtoisin elää talvet ja muuttaa rannikolle keväällä; kuinka mainioita metsiä tapaakaan täällä, mitä somia honkia, kuten aarniometsässä, josta puhutaan Salomo kuninkaan ajoilta; ihme, ettei täällä viljellä ohraa". Norjalainen pitää ohran viljelemisen mahdollisena kaikkialla missä honka menestyy. Tosin tuntuukin ilma täällä toisenlaiselta kuin Norjan Ruijassa ja Utsjoella, joissa pohjoistuuli suvellakin saa lumen ja pyryilman liikkeelle, ja saattaapa heinä- ja elokuullakin sattua semmoisia. Pihkaa tuoksuva honka suokin suvella mieluisan viileyden Inarissa, josta kylmyys ja pahat ilmat silloin näkyvät olevan karkoitetut. Aarniometsien kautta virtaa jokia hymyilevien laaksojen läpi, ja ruohoiset rannat ja saaret ennustavat täällä hyvää tulevaisuutta karjanhoidolle; mutta siitä ei voi paljon koitua, niinkauvan kuin heinänteko on jätetty naisille, lapsille ja ukoille, mieskuntoisen väen Jäämerestä pyytäessä turskia tai sen lahdissa onkien monenmoisia kaloja, tai vaanien peuroja tuntureilla, ajattelemattakaan maan muokkaamista, johon varatkaan eivät kai riitä. Inarissa ei tosin honka pääse samaan paksuuteen ja pituuteen kuin Kemin ja Tornion vesiväylien varsilla, mutta aarniometsiä täällä tavataan useammin kuin etelämmässä. Syynä siihen on selvästi se, että vaikka ruotsalaisille ja suomalaisille, jotka halusivat asettua uutisasukkaina Lappiin, vakuutettiin melkoisia etuja, ei heitä mainittavassa määrässä ole saapunut. Lappalainen pitää metsästä huolta, sillä jos metsä palaa, niin tuhoutuu jäkäläkin, johon hänen toimeentulonsa perustuu. Uutisasukas sitä vastoin sytyttää metsän asuntonsa ympärillä, saadaksensa parempaa laidunta karjallensa. Kun suvet ovat kuivat, leviävät metsäpalot suurille aloille, koska niitä alussa ei tahdottu, ja sittemmin ei voitu sammuttaa. Hitaasti on uutisasutus edistynyt Inarissa. Mutta on se sielläkin alulla.

Olen toisessa paikassa kertonut, miten tohtori Deutsch, seuralaistensa kanssa, ja minä saavuimme uutisasukkaan Tuomas Kyrön taloon Ivalojoen varrella. Varakkaalta ja hauskalta se tuntui. Isäntä toi meille rieskamaitoa hopeapikarissa, jonka hänelle oli lahjoittanut Keis. Suomen talousseura. Kääntyen minun puoleeni, kun olin hänelle tuttu, kysyi hän nöyrästi ja häveliäästi, kuinka suuria herroja seurassani kulki, ja pitikö hänen panna rintapieleensä mitalinsa, jota kuitenkin pidin tarpeettomana, kun muka nyt oli niin myöhäinen. Mutta toisena aamuna ukko esiintyi juhlapuvussa, mitali rinnassa. Tätä uutteraa suomalaista ei ollut peljättänyt perimmäisen pohjolan syvät kinokset ja jylhät tunturit, joiden takana hän oli pohjattomista nevoista hankkinut itselleen toimeentulon. Kunnaalle joenlaakson yläpuolelle hän oli rakentanut asuntonsa, tummiin pilviin kohoavien honkametsien suojaan, sieltä silmäilläkseen niitä syviä nevoja, jotka hän, kuivaamalla ja keväällä tulvavedellä kastamalla, oli muuttanut heinämaiksi. Peltoa hänellä tosin ei vielä ollut kuin noin 2 — 3 tynnyrinalaa, mutta hän korjasi suvella kokonaista 300 kuormaa heiniä, joilla hän ruokki melkoisen karjan ja sen avulla pakotti ohran tuleentumaan ja hyvää satoa antamaan tässä pohjoisessa ilmanalassa.

Mitä vankka, uupumaton, ahkera suomalainen saa aikaan erämaassa, siitä on Tuomas Kyrö kuvaavana esimerkkinä. Hän syntyi 1776 Sodankylän Kittilän kylässä, jossa hänen isällään oli talo. 1804 hän nai vielä elossa olevan vaimonsa Anna Pietarintyttären Peltovuoman. Paitsi kuuttakymmentä riksiä sai hän perinnöksi vanhan tamman, viisi lehmää ja lampaan, jota vastoin talo, joka oli kruununtila, siirtyi vanhemmalle veljelle. Näiden perityiden elukkain ruokkiminen niillä heinillä, joita hän saattoi koota Kittilän vielä jakamattomista soista, kävi vaikeaksi. Mutta hän oli kuullut puhuttavan Ivalojoen hedelmällisistä rannoista, ja hän lähti sinne metsästysmatkalle, löytääksensä siellä, mikäli mahdollista, sopivan paikan uutistalolle. Seutu miellytti häntä, mutta parhaat paikat olivat jo 1760-luvulla tarkastetut Kyrön kruununtilalle, ainoalle, joka siihen aikaan oli Ivalon vesijakson varrella. Tila oli kuitenkin ensimäisen perustajan kuoleman jälkeen ollut autiona, ja hänen neljää poikaansa olivat sukulaiset Kittilässä hoitaneet ja kasvattaneet. Mutta kun he olivat varttuneet ja naineet, päättivät he jatkaa vanhempiensa alkamaa viljelystä, ja jakoivat siinä tarkoituksessa jo nurmettuneet avarat tilukset neljään osaan. Yksi pojista luopui kuitenkin toivosta saada osansa viljellyksi ja lähti kalastajaksi Varanginvuonoon. Tämän osan osti Tuomas, ja 60:sta riksistään hän maksoi suostutun kauppasumman, 55 riksiä. Palattuansa kotia hän lähti vaimonsa ja jonkun viikon vanhan poikansa, hevosensa, 5 lehmänsä ja lampaansa kanssa, sekä kalustona hyvä pyssy, jotkut kirveet, viikatteet ja verkot, 30:n penikulman taipaleelle erämaan halki rakentaaksensa itselleen talon jylhään metsään. Pyssyllään ja verkoillaan hän matkalla hankki elatusta perheelleen, ja syyskuun 20 p:nä 1805 hän majautui kunnaalle Ivalojoen rannalla synkkään metsään ja noin penikulman päähän siitä paikasta, jossa Kyrön uutisasutus sijaitsi. Vaikka vuodenaika olikin myöhäinen, onnistui hänen kuitenkin koota sen verran kuihtunutta ruohoa, että siitä riitti elatusta hänen elukoillensa, jonka ohessa hän myös ryhtyi asumuksen rakentamiseen. Kalastusta ja metsästystä täytyi myöskin harjoittaa elatuksen hankkimiseksi; mutta tästä kaikesta huolimatta oli asunto ja elukkain suojat valmistuneet 8 viikon ajalla. Saattaa käsittää millä mielihyvällä perhe muutti uuteen, tulisijalla varustettuun asuntoonsa, vietettyänsä koko rakennusajan nuotiotulen ääressä. Nyt hän oli noin 21 vuotta asunut tässä paikassa, kaksi penikulmaa ylempänä Ivalojoen laskupaikasta Inariin, ja omisti 20 lypsävää lehmää, 3 hevosta ja 100 lammasta, lisäksi vielä joukon poroja. Vuonna 1819 hänellä oli ollut 130 lammasta, joista susi oli puolet tappanut.

Suvella 1820 tarkastuksessa ja arvioimisessa, jota hänen pyynnöstään tilalla pidin lappalaisnimismiehen Juhana Morottajan ja kihlakunnan lautamiehen Martti Matinpoika Wallen avustamana, arvosteltiin: asuinrakennus, joka oli 24 kyynärää pitkä, 9 kyynärää leveä ja 5 kyynärää korkea perustuksesta katonrajaan saakka ja sisälsi kaksi tupaa ja kamarin tulisijoineen, sekä muut rakennukset, nim. 2 navettaa, kaksi lammashuonetta ja niihin kuuluvat heinäladot, navettakyökki, sauna, talli, viisi kalu- ja vilja-aittaa, riihi ja jalkamylly, yhteensä 430 hopearuplaksi; kulut 2 tynnyrinalan suuruisen pellon muokkaamisessa 80 ruplaksi; 130 heinäkuorman alan perkaaminen ja ojittaminen niityksi 950 ruplaksi; vanhojen metsistyneiden niittyjen parantaminen, josta ennen oli saatu 30, mutta nyt 60 kuormaa, 600 ruplaksi; 14,000 kyynärää aitaa 140 ruplaksi; siis kaikkiaan 2,200 hopearuplaksi. Ensimäisinä vuosina ei hänen talossaan ollut muita kuin hän itse, hänen vaimonsa ja silloin pieni poikansa. Nyt on siinä kuusi täysi-ikäistä henkilöä; paitsi äskenmainittuja renki ja 2 piikaa. Tämä työvoima oli tietysti suvisin riittämätön laajojen niittyjen korjaamiseen, mutta silloin oli hänellä tässä apuna runsas liha-, voi- ja jauho y.m. varastonsa. Melkein jokainen metsästäjä, joka elokuussa täältä lähti likeisille tuntureille peuranajoon, etsi täältä eväitä. Niitä he saivatkin, mutta ainoastaan sillä ehdolla, että he ainakin viikon ajan olivat heinänkorjuuta avustamassa, jonka tehtyään saivat kolmen viikon eväät lainaksi. Mutta oli siitä toinenkin etu. Metsästäjä ei siten ainoastaan tottunut heinäntekoon, vaan työ viritti hänessä halua karjanhoitoon, ja hän huomasi, että kun metsästys ja kalastus usein epäonnistuivat, uutisasukkaan aitasta sensijaan ei koskaan puuttunut voi, liha, taljat ja villat, kaikki sellaista tavaraa, joka paikkakunnalla ja semminkin Norjassa meni hyvin kaupaksi. Metsästäjän vaivaloinen ja alituinen taistelu metsänpetoja vastaan sateessa, kuivuudessa, myrskyssä ja pyryilmassa, ei voinut suojata häntä köyhyydestä, ja vanhana menetetystä terveydestä, jota vastoin uutisasukas silloin nautti rauhaa mökissään lapsiensa hoitamana; ja kun metsästäjä hävitti tai karkoitti kaukaisiin erämaihin metsän elukat, joten hänen toimeentulonsa kävi yhä vaikeammaksi, parantuivat sitä vastoin uutisasukkaan olot vuosi vuodelta. Usein olivat lappalaiset, jotka metsästyksellä ja kalastuksella elivät kädestä suuhun, ihmetelleet hänen kestävyyttään työssä, josta hän vasta tulevaisuudessa sai korvausta; mutta kyllä he jo rupesivat huomaamaan, että hän yhä edistyi varmemmin ja paremmin kuin he, ja moni heistä osti jo häneltä vasikan tai lehmän — ikävä vain että hinnat olivat jotensakin korkeat, ja ettei täällä semmoisia muualla ollut saatavissa.

Tuomas oli onnistunut asuinpaikan valitsemisessa. Hän oli heti kiinnittänyt huomionsa niihin syviin soihin ja nevoihin, jotka ympäröivät sitä korkeata metsää kasvavaa multavaa kunnasta, johon hän oli asuntonsa rakentanut. Hän puhkasi ne töyryt, joiden välissä joki kulki, ja johti siten veden pois soista, jotka sitten rupesivat heinää kasvamaan. Nämä ojat, jotka olivat vain muutaman sylen pituisia, olivat siten kaivetut, että kevään tulvavesi niiden kautta virtasi soille ja toi niihin mutaa, josta kasvullisuus edistyi. Vähässä ajassa olivat siten nuo rämeiset, epäterveelliset ja vesiperäiset laaksot ja nevat, jotka hänen tänne asettuessaan ympäröivät hänen taloansa, muuttuneet lujiksi heinää kasvaviksi kentiksi, joista hän sai melkoista lisää niihin heiniin, joita hän korjasi perkaamistaan maaniityistä. Kaiken sen lannan, jota Tuomas ei voinut käyttää pieniin peltoihinsa, hän levitti sellaisille niityille, joihin ei noussut tulvavesi, ja sai siten varsin runsaasti kasvavia maaniittyjä. Pyhiin kirjoihin ukko oli hyvin perehtynyt. Kirkossa hän aina kävi, kun tiesi papin tulevan, mutta harvoin niissä kokouksissa, joihin lappalaiset väliajoilla saapuivat. Joka pyhä hän luki kappaleen raamatusta tai saarnakirjasta, ja oli varsin hyvillään, jos joku vieraskin saapui niihin hartaushetkiin, joita hän piti talonväkensä kanssa.

Paitsi Tuomas Kyröä on tässä mainittava Puljun uutistalon isäntä Kittilässä. Kun vuonna 1828 terveyteni parantamisen tähden olin oleskellut Oulussa, saavuin paluumatkalla Puljun uutistaloon, pohjoisin talo Kittilässä ja lähimmistä naapureista kolmen penikulman päässä. Talo oli kauvan ollut sangen kurja uutisasunto, mutta nykyinen isäntä, joka noin 15 vuotta sitten osti sen parillakymmenellä riksillä, on uutteruudella, mutta valitettavasti myöskin turmiollisella viinanmyynnillä lappalaisille, päässyt varallisuuteen. Hänellä oli jo noin 20 lehmää, 50 à 60 lammasta ja samanverran poroja. Hän kylvi vuosittain, vaikka asuikin tunturin juurella, 3 à 4 tynnyriä ohraa, ja viime kymmenenä vuotena on ainoastaan yhden kerran halla tehnyt vahinkoa. Karjastaan hän vuodessa möi 40 à 50 leiviskää voita, osaksi tunturilappalaisille, osaksi Norjaan, josta hän osti venäläisiä ruisjauhoja. Hänen pöydällään näin sentähden yhtä hyvää leipää kuin ikinä talonpojilla Suomessa. Asunto sitävastoin ei ollut kiitettävä. Paitsi varsin siivotonta savupirttiä — jossa isäntä, hänen perheensä ja muu talonväki asui ja sai sopia tilasta muutamien nälkäisten ja keskenään riitaisten koirien, useiden lampaiden ja jonkun vasikan kanssa — oli hänellä toisessa rakennuksessa vierashuone, jossa oli tavallinen harmaasta kivestä tehty uunikin. Mutta tällä kertaa se oli täynnä poronsarvia, eikä se siis ollut varsinaiseen tarkoitukseensa käytettävissä. Navetta oli paras, ja tietysti runsaimmin tuottavakin rakennus talossa. Hänen ainoa hevosensa käveli ulkona pihalla ja sai silloin tällöin heinätukon. Kun se joskus koetti tunkea navettaan päästäksensä suojaan raivoavalta ilmalta, karkoittivat naiset sen heti sieltä. Sen karva olikin ainakin kolme kertaa pitempi kuin hyvin hoidetun hevosen. Muutoin onkin huomattava, että mitä edemmäksi pohjoiseen tullaan, sitä surkeammasti hoidettuna tapaa tämän luonnostaan jalon eläimen, sillä talvellakaan ei sille anneta muuta suojaa ilmaa ja tuulta vastaan kuin avoin vaja navetan ja heinäladon välissä, ja niin niukasti ruokaa, ettei olekaan varsin harvinaista, että sitä täytyy nostaa jaloilleen, kun se, heti kun maa on paljastunut, ajetaan vielä harmaalle laitumelle. — Mutta on löytynyt ja löytyy monta muutakin tarmokasta uutisviljelijää Lapissa, ja on siellä tilaa vieläkin runsaassa määrässä, ei vain etelässä vaan myöskin pohjoisessa.

Se joka esimerkiksi pohjoisimman Lapin yleensä karuilta mailta saapuu Luton, Nuottijoen, Ivalon tahi Kaamasjoen, monin paikoin ruohoisille rannoille ja reheviin metsiin, tuleekin ajatelleeksi, eikö olisi suotava, että ainakin joku osa vangeistamme siirrettäisiin näihin seutuihin, käyttääkseen hyväkseen täällä olevia elatuslähteitä. Ainakin voitaisiin niitä panna täällä vapaalle jalalle samalla menestyksellä kun Norjan kartoitettuja Ruijassa — kunpa vain heitä seuraisi pappi ja valistunut sekä oikeutta rakastava virkamies — sillä ehdolla ja velvollisuudella että täällä viljelevät itselleen uutistaloja. Mitä mainioita karjanlaitumia täällä vähän ajan perästä olisikaan, jos jokainen semmoinen työmies saisi omakseen sen maan, jota hän viljelee. Tuollainen siirtolaiskunta kuitenkaan ei voisi menestyä ilman mukavaa myynti- ja lastauspaikkaa. Sitä varten olisi tarpeen muutama penikulma Jäämeren nyt autiota merenrannikkoa Patsjoen ja Karabellan välissä. Sillä varmaa on, että meidän tunturintakaiset lappalaiset ja uutisasukkaat eivät voi hyvin menestyä, suurimmillakaan uhrauksilla valtion puolelta, ellei Suomelle suoda maapalstaa jäämeren rannikolla.

III.

Lapin ilmanala.