Utsjoella jo tammikuun keskivaiheilla tekee etelän kaunis rusko puolipäivän ajan valoisammaksi, saa ilman selkeämmäksi ja läpikuultavammaksi, karkoittaa tähtitaivaan siintävän hämärän ja herättää pitempien päivien toivon. Tammikuun loppupuolella alkaa näkyä päivän sappeja etelästä taivaanrannalla, ja nekin ennustavat auringon palaamista. Ne ovat siis yhtä mieluisia kuin tervetulleitakin ilmiöitä, vaikka niitä usein seuraa pakkanen, lumituiskut ja pahat säät. Tammikuun viimeisinä päivinä tai helmikuun alussa, riippuen ilmasta, näkyy vihdoin todellinen aurinko täydessä loistossaan. Silloin usein pakastaa ankarasti, mutta yleensä pilvisen talven sijasta tulee nyt selkeämpi ilma ja tähtien valaisemia öitä. Pyryilmat käyvät harvinaisemmiksi, lunta ei sada yhtä usein kuin ennen ja puolipäivän aurinko lämmittää. Mutta vaikka aurinko päivä päivältä nousee korkeammalle, on vielä päiväntasauksen aikana keväällä täysi talvi ja mainio keli. Ensimäinen kevätlintu, lumivarpunen, saapuu jo maaliskuun viimeisinä päivinä, jolloin ei ole vielä kevään merkkejäkään. Sanotaan myös, että tämä lintu joskus täällä talvehtiikin. Huhtikuun alussa ei hämäryys puoliyönkään aikana muutu pimeydeksi, mutta 20 asteen pakkanen ei ole silloin vielä harvinaista. Tässä kuussa saapuu vihdoin kaivattu kevät, sillä vaikka yöt ovat kylmiä, puhdistaa aurinko oksat ja risut lumesta ja kuurasta. Puolukan, sianpuolan ja variksenmarjan varret nostavat näkyviin edellisen vuoden marjansa, jotka ovat tuleentuneet kinosten alla, lumivarpunen ja västäräkki visertelevät, jään aukot koskissa suurenevat ja maidonvalkoinen joutsen muistuttaa tulollansa etelän ihanuutta. Tuhatlukuisina laumoina porot silloin, toinen toisensa jäljissä, seuraavat omistajiansa merenrannikolle. Kun he lähenevät pappilaa, antavat paimenet käskyn koirillensa ajaa porot läheiseen rantaan, sillä lappalaiset tahtovat silloin aina, jos ovat omia pitäjäläisiä, käydä puhuttelemassa ja jäähyväisiä sanomassa papilleen. Ero tapahtuu harvoin ilman liikutuksen ja surun ilmaisuja sen johdosta, että kaitselmus on asettanut niin, ettei Utsjoen pappi, samoin kuin Norjan papit, suvella muuta merenrannalle. Yksinäisyydessäni ajattelin usein, että jos suuri keisarimme saisi tietoonsa asian oikean laadun, hän kyllä lahjoittaisi tälle kovaonniselle kansalle aution Karabellan niemimaan suvi- ja kalastuspaikaksi, jossa se oman pappinsa palvelemana saisi omassa kirkossaan ylistää Jumalaa ja kiittää häntä meren antamasta jokapäiväisestä leivästä.
Ei missään niin ikävöidä auringon tuloa, eikä se missään ole niin tervetullut kuin Lapissa. Se ilmaisee tulollaan, että kuukausia kestänyt yö nyt on lopussa. Se tyynnyttää myrskyt ja tuottaa lievennyksen sairaille. Se sulattaa jäät, jotka ovat kasaantuneet maan äidilliselle povelle, se poistaa sen valkoiset peitteet, ja Vellamon neidet taas riemulla tanssivat purojen vaahdossa pitkin vuorten rinteitä, joissa hento ruoho nousee niiden jäljissä. Monien kuukausien kuluessa saa se paahtavilla säteillään kasvullisuuden silmäänpistävällä nopeudella kehittämään kauneuttansa, ja valon voimalla se tänne etelästä houkuttelee ilman siivelliset laulajajoukot riemulla tervehtimään äsken herännyttä luontoa. Eikö siis ihminenkin, joka on taivaltanut läpi napamaiden pitkän talven, täällä enemmän kuin muualla, polvistuisi luomakunnan suuruuden edessä syvän kiitollisuuden valtaamana Kaikkivaltiasta kohtaan, nauttisi kevään ja suven suloudesta; ja tottakai se tunne minussakin yksinäisessä pappilassani nousi voimakkaaksi, kun vuoden yhdeksänä kuukautena luonto on jään ja lumen kahleissa, ja lähes kolmena kuukautena ei näe auringon pienintäkään sädettä.
Talvesta kevääseen ja kesään siirtyminen, joskin se on pikainen, ei kuitenkaan käy ilman häiriöitä. Pohjoistuuli usein ajaa ensimäiset elävät olennot, joita kevätaurinko on esille houkutellut, takaisin lymypaikkoihinsa, ja polttaa varhaisimmat kesäkasvit. Mutta rajusään jälkeen Luoja suo auringon paistaa kahdenkertaisella voimalla. Hallan jälkeen tulee etelätuulia, ja ne sekä auringon lämpö saavat maan uudestaan kyyneleihin, niin että purot jälleen tulvivat ja seutu taas pukeutuu täyteen kesäasuun. Lehdet kehittyvät, ja linnunlaulu kajahtaa taas vuoristossa. Valtameren kalat pyrkivät jokiin, ja kaiken sen, minkä usva ja pyry ovat hävittäneet, kaiken minkä pakkanen on saanut jähmettymään ja kylmenemään, virkistää kirkkaasti loistava aurinko, joka somistaa maan vereksillä kukkasilla, pensailla ja lehvillä ja lehdot ilon väreillä. Kuinka suloista onkaan moisen rajusään jälkeen nähdä koko seutu varsinaisena eläintarhana, jossa linnut ja muut eläimet viihtyvät paratiisin viattomuudessa eivätkä suurestikaan pelkää ihmisen läheisyyttä, vaan iloitsevat ja nauttivat, vanhojen opettaessa poikasilleen luonteensa mukaisia tapojaan, kun sorsat ruohostossa ja kiurut kivellä katselevat kuvaansa vedessä, kun aallot lepäävät ja kala kutee laululintujen kuorossa riemuitessa jokien ja lampien viheriöillä rannoilla.
Mutta ilmanala on Lapin eri seuduissa sangen erilainen. Se ei riipu yksistään kunkin paikan leveysasteesta ja korkeudesta vedenpinnasta vaan muistakin paikallisista suhteista, esim. meren etäisyydestä, nevojen ja soiden, tunturien tai metsien läheisyydestä. Lapin ilmanala on kuitenkin melkoisesti lauhkeampi kuin saman leveysasteen alla olevat Aasian ja Amerikan seudut. Utsjoella on vuoden keskilämpö +2,09°, Enontekiäisissä +2,86°; Kuolajärvellä lähteissä suoritetuista tutkimuksista huomasin maan lämmön +3,5 asteeksi. Ohra tuleentuu vielä 69:nellä leveysasteella, mutta Siperiassa on 60:nellä ja Kanadassa 51:sellä asteella maanviljelys mahdoton.
Kovimpia pakkasia tuottavat täällä koillistuulet, ja tammikuussa, harvemmin helmikuussa, yltyy pakkanen ylimmilleen. Joskus sattuu ankara pakkanen jo joulukuussa, mutta harvoin se on kestävä. Sodankylässä talvi on ankarampi kuin Utsjoella, johon selvänä syynä on Utsjoella meren läheisyys, ja sittenkin lämpömittari joskus siellä alenee — 45:een, jota vastoin Vesisaaressa, joka sijaitsee Varanginvuonon rannalla, se harvoin laskee —25:ttä alemmaksi.
Ankara ja pitkällinen talvipakkanen saa jään hyvin vahvaksi, tavallisesti 6 korttelin paksuiseksi. Ikuisen lumen peittämiä vuorenhuippuja ei ole, vaikka ei paljoakaan puutu, sillä lumiraja täällä on noin 3,000 jalan korkeudessa merenpinnasta. Sitä vastoin näkee kyllä suuria lumikinoksia koko kesän tunturien rotkoissa.
Talven pituus on painostava, ja sen pimeys on sitä vieläkin enemmän, josta taas on seurauksena asukasten välinpitämättömyys ja epäsiisteys. Sen valta tietysti kestää yhä kauvemmin, kuta pohjoisempaan tullaan. Utsjoen pappilassa, jonka eteläpuolella ei ole harjuja, aurinko pysyy näkymättömänä 66 vuorokautta. Enontekiäisten vanhassa pappilassa sitä vastoin ainoastaan 40 päivää. Kuusamossa jo se näkyy läpi vuoden. Mutta jos talvella valoa puuttuu, saa sitä kyllä runsaasti suvisin. Kun siihen lisää upeat revontulet, joita alkaa näkyä jo syyskuussa ja joskus loimuavat pitkin yötä, Lapin säteilevän tähtitaivaan ja sen kirkkaan kuutamon, joka joskus on niin voimakas, että sen valossa saattaa lukea ja ampua metsänriistaa, niin tuntuu melkein siltä, kuin taivaankappaleet täällä loisivat enemmän valoa kuin etelämpänä.
Se sanomaton sulous, jonka synnyttää Lapin kaunis, valoisa ja kirkas suvi, ei kuitenkaan korvaa talven pimeyttä ja kylmyyttä, sillä suvi on lyhyt mutta talvi pitkä. Täällä syntyneet ja eläneet ovat siitä onnelliset, että kun heiltä talvella puuttuu työtä tai pimeys estää heitä sitä tekemästä, he voivat mielin määrin nukkua. Olen tavannut kalastajalappalaisen, joka monipäiväisten vaivojen jälkeen nukkui yhtämittaa 36 tuntia, lukuunottamatta sitä tuntia, jolloin hänet herätettiin syömään. Eivätkä siirtolaisetkaan talvisin jää uneliaisuudessa lappalaisista jälkeen.
Pimeä aika rasittaa lappalaisiakin, eivätkä he mielellään silloin lähde pitemmille matkoille, ellei ole kuutamoa. Sentähden lappalaisenkin katse ilmaisee iloa, kun tammikuussa, jolloin pimein aika on ohi, hänelle huomauttaa, että pian on aurinko näkyvissä, ennustaen suvea. Pakkanen sitä vastoin ei rasita lappalaista, päin vastoin hän siitä on hyvillään, sillä kylmän talven jälkeen hän toivoo lämmintä suvea.
Maanselän pohjoispuolella suvi ei ole likimainkaan niin lämmin kuin Etelä-Lapissa, jossa lämpömittari joskus nousee 40 asteeseen. Suvilämpö tulee Utsjoelle tavallisesti kesäkuun 1 päivän tienoissa, jolloin koivutkin alkavat näyttää viheriöiltä. Mutta sitä kestää säännöllisesti vain muutamia päiviä. Sen jälkeen seuraa viileä ilma, joka joskus kestää heinäkuuhun. Vasta siihen aikaan, kesäkuun loppupuolella, jolloin koivu on täysin viheriä, on suven valta taattu, sillä kesäkuussakaan eivät lumisateet ole harvinaisia. Semmoisia sattui esim. vuonna 1822 kesäkuulla 13 eri päivänä, viimeisen kerran 28 p:nä.