Kirkollisia ja siveellisiä oloja.

Yrityksistä lappalaisten kääntämiseksi puhutaan kyllä jo Eerikki IX:nen ajoilta. Mutta Ruotsin Lappiin rakennettiin kirkkoja ja rukoushuoneita vasta Kaarlo IX:nen, Kristina kuningattaren ja Kaarlo XI:nen aikana; ja sinne perustettiin myös kouluja.

Suomen Lappiinkin rakennutti Kristina kuningatar v. 1648 kaksi kirkkoa, ensimäiset siellä; toisen Kemijärvelle, toisen Inariin. Edelliseen tuli silloin ensimäiseksi papiksi Jaakko Eerikinpoika Lapodius, jälkimmäiseen Esaias Mansvetuksenpoika Fellman tahi Joander, joksi häntä myös sanottiin, koska hän oli listä kotoisin.

Noin penikulman päässä Inarin kirkolta on pieni järvi, nimeltä "Kolmen kuninkaan järvi", jonka nimen sanotaan syntyneen siitä, että täällä muinoin yhtyi kolmen valtakunnan, Venäjän, Ruotsin ja Norjan rajat. Minuun on tämä järvi vaikuttanut erityisellä vetovoimalla mieskohtaisesta syystä. Kuinka usein olenkaan käydessäni kesäaikana Inarissa suunnannut askeleeni sinne ja sen ympäristöön, vaikka sen autioilla rannoilla ei ole yhtään ihmisasuntoa, eikä suinkaan luontokaan ole houkutteleva. Järveä ympäröi laiha, hiekkaperäinen maa, joka ei kasva muuta kuin hirsiksi kelpaavaa metsää ja jäkälää. Käynneilläni ei ole ollut tarkoituksena etsiä noiden kolmen valtakunnan rajapyykkejä, jotka sanottiin sinne pystytetyiksi kuningas Sigismundin aikana. Asiani on ollut vallan toinen. Muisto lappalaisten muinoisesta apostolista, yllä mainitusta Esaiaksesta, on minut sinne houkutellut, siellä kun sanotaan hänen asuneen vuodesta 1648 aina vuoteen 1661. Olenkin hartaasti etsinyt edes jotakin jälkeä hänen asumuksestaan, ei ainoastaan sentähden, että hän oli isänisäni isänisä, vaan ehkä enemmänkin sentähden, että hän oli ensimäinen pappi, joka asui täällä tunturiselän pohjoispuolella levittämässä ja juurruttamassa evankeliumin totuuksia silloin vielä pakanallisten lappalaisten keskuuteen, joiden rakkauden ja luottamuksen hän saavuttikin siinä määrässä, että he niinä 36:na vuotena, joina hän, muutettuansa Inarista Kemijärvelle, siellä eli, vuosittain kokoontuivat hänen ympärilleen saamaan opetusta ja lohdutusta. Kuinka iloinen olisinkaan ollut, jos olisin onnistunut löytämään edes jonkun hänen asuntonsa kulmakiven. Mutta turha on ollut etsimiseni. Eräänä kesäiltana, jolloin aurinko paistoi punasena ja hehkuvana, ja juhlallinen hiljaisuus vallitsi seudulla, jossa näkyi vain joku peura tai vauhko kettu sammuttamassa janoaan järven vedellä, havaitsin vihdoin sammaltuneessa maassa ylennyksen, joka kiinnitti huomiotani.

Astuin lähemmäksi ja löysin vähäpätöisen kiviröykkiön. Kaihomielin katselin näitä sammalten peittämiä kiviä, kykenemättä ratkaista, olivatko ne asuinrakennuksen tulisijan jäännöksiä vai, mikä luultavampaa, ainoastaan metsäsaunan tähteitä. Tämän kurjan lieden tai jonkun samanlaatuisen ääressä, ajattelin, sinä kunnioitettava vanhus ehkä olet nauttinut ravintoa ja lämpöä sekä tyyninä ja onnellisina että katkerina ja vaivaloisina hetkinä. Tai ehkä sinulla ei ollutkaan täällä parempaa asuntoa kuin siirrettävä teltta, samanlainen kuin niillä luonnonlapsilla, joiden opettamista varten olit tänne lähetetty. Tämä näyttääkin todenmukaisemmalta, päättäen Turun tuomiokapitulin kirjeestä huhtikuun 28 p:ltä 1675 maaherra Graanille. Siitä käy näet selville, että eräs Antti Palmannus, joka silloin oli määrätty papiksi Inariin, oli pyytänyt siitä päästä, muun muassa syystä, että hän pelkäsi siellä erämaassa nälän ja vilun painostamana menettävänsä henkensä, siellä kun ei ole mitään asuntoa. Sen vuoksi tuomiokapitulikaan ei luullut voivansa pakottaa pappia asettumaan Inariin, ennenkuin ollaan varmoja siitä, että hänelle on siellä asunto ja ylöspito, joka ensin oli saatava selville. Maaherran olisi siis ensin ryhtyminen semmoisiin toimenpiteisiin, että Inarin pappi saa itselleen tyydyttävän asunnon ja jotakin, josta hän voi elää. Tuomiokapituli, niin lausutaan, oli sitä paitsi alkanut epäillä voiko pappi vakituisesti asuakaan Kemin Lapissa — vaikkakin Esaias Mansveti, ollessaan siellä 12 vuotta, oli sen todistanut mahdolliseksi.

Esaias Mansveti oli Iin, sittemmin Sotkamon kirkkoherran Mansvetus Fellmanin poika. Hän tuli ylioppilaaksi 1648 ja lähetettiin, niinkuin jo on sanottu, vielä samana vuonna, Kristina kuningattaren käskyn mukaan ja piispa Isak Rothoviuksen määräyksestä, ensimäiseksi papiksi meidän tunturitakaiseen Lappiin. Vaikka pyhää sanaa jo varemmin oli näilläkin seuduilla julistettu, oli siellä tunturin sekä etelä- että pohjoispuolella täydellinen pakanuus vallalla vielä silloin kun Esaias Mansveti sinne saapui. Työ oli siis sekä tärkeätä että raskasta. Mutta kun hänen vihdoin onnistui kääntää mainio Sompion kylänvanhin, lappalainen Suas, ja tämä oli hänelle tarjonnut kätensä, tuli sieltä muitakin anomaan opetusta ja kastetta. Hänen onnistui saada myös Inarin kylänvanhin, ovela Valle, omasta ja talonväkensä puolesta taipumaan kristinuskon oppimiseen, vaikka tosin vasta sitkeän vastarinnan jälkeen. Ja kun Vallekin oli kastettu, noudatti vähitellen koko väestö Inarijärven itäisellä ja eteläisellä puolella Suaan ja Vallen esimerkkiä. Ja siksi innokkaan sanottiin tämän pappismiehen olleen, että kaikki inarilaiset olivat kastetut ja vieläpä lukutaitoisetkin, kun hän 1661 sieltä siirtyi Kemijärvelle, jonne piispa Johannes Elai Terserus, Lapodiusen 1660 kuoltua, oli määrännyt hänet kappalaiseksi. Aina vuoteen 1669 hän sitten oli ainoana pappina koko Kemin Lapissa, jossa hänen täytyi talvisin matkustaa ja palvella rahvasta seitsemässä käräjäkunnassa: Inarissa, Sompiossa, Sodankylässä, Keminkylässä, Kittilässä, Kuolajärvellä ja Kitkassa. Ollessaan Inarissa hänen kääntämistyönsä kuitenkin oli siihen määrään edistynyt, että vielä nytkin pidetään inarilaisten paremman lukutaidon, muihin lappalaisiin verrattuna, olevan seurauksena hänen opetuksestaan. Tuon tuostakin olivatkin inarilaiset sekä maaherralle että kihlakunnanoikeudessa ilmilausuneet toivomuksensa saada "Mansvetus" takaisin. Sillä Kaapro Tuderus, joka 1669 ryhtyi toimeensa lappalaispappina, vaikka olikin harras virassaan, oli ehkä liiallisella kiivaudella ja kovakouraisuudella, josta monet häntä vastaan nostetut syytökset ja käräjäjutut ovat todistuksena, suuressa määrässä saanut lappalaiset tyytymättömiksi.

Tuderus ei kuitenkaan asunut Lapissa, vaan Torniossa, josta hän kerran vuodessa kävi Lapissa ja Inarissakin. Vanhemmissa asiakirjoissa häntä myös sanotaan Sompion (Sombeån eli Sombyn) kirkkoherraksi. Sinne piti Kunink. M:tin määräyksestä rakennettaman kirkko ja siellä kirkkoherrankin tuli talvisin asua, mutta kesällä Kitkajärvellä (Kuusamossa). Sinne olisi rakennettava avara tupa, sellaiselle paikalle, joka voisi olla Kuolajärven ja Maanselän kylien lappalaisille sopiva, kun ne suvisin täällä kalastelevat. Torniossa huhtikuun 3 p:nä 1675 päivätyssä päätöksessä, samassa jossa maaherra Juhana Graan antaa lausuntonsa lappalaisten uudistetuista valituksista Tuderusta vastaan, ja jonka 6 §:stä äsken mainitut tiedot ovat saadut, sanotaan edelleen: "Ja mitä koskee herra Esaiasta Kemijärvellä, niin sopii hänen kesällä saarnata siellä niille lappalaisille, jotka muista kylistä saapuvat kalastamaan Kemijärvelle. Mutta lappalaisten anomukseen päästä hra Kaaprosta, hänen usein ankaran kovakouraisuutensa tähden, lupaa maaherra vastedes vastata." Saman Graanin edellä mainitusta päätöksestä joulukuun 27 p:ltä 1671 ilmenee myös, että Sompion ja Sodankylänkin lappalaiset pyysivät saada pysyä entisessä kirkossaan Kemijärvellä; mutta "koska Sompion ja Sodankylän kylät ovat hänen tiellään, kun hra Kaapro isänsä puolesta tulee näihin kyliin, täytyy heidän olla hänelle kuuliaiset, koska hän on virassaan ahkera ja vakava mies." Kuitenkin Esaias Mansveti yhä edelleen palveli myöskin inarilaisia ja oli, Tuderuksen v. 1684 tultua Tornion kirkkoherraksi, taas monta vuotta ainoana pappina koko Keminlapissa.

Esaias Mansveti harrasti myös paikkakuntansa (Kemijärven) edistystä taloudellisellakin alalla, koettaen virittää halua maanviljelykseen ja taitoa siihen. Siinä tarkoituksessa hänen onnistuikin saada muutamia Iiläisiä ja Oululaisia asettumaan sinne ja siellä perustamaan uutistaloja. Innokkaasti työskenneltyään 49 vuotta täällä kaukaisessa pohjolassa Esaias Mansveti kuoli 1697 ja haudattiin Kemijärven kirkkoon, jonka lattian alla hänen ruumiinsa vielä lahoamatta lepää, ja luullaan sen semmoiseksi jäävän tuomiopäivään saakka, koska häntä pidettiin niin vanhurskaana Jumalan sanan palvelijana, ettei hänen ruumiinsa tarvinnut joutua häviön jalostumisen alaiseksi. Sjögren kertoo tästä: "1821 vuoden vaiheilla huomattiin tämän lappalaisapostolin ruumis vielä hyvin säilyneeksi, vaikka toiset myöhemmät ruumiit jo olivat lahonneet. Ainoastaan silmät ja nenä olivat jotensakin lutistuneet. Tuon kaltainen sattuma olisi muissa maissa korottanut, etenkin semmoisen miehen kuin Mansvetus oli, pyhimykseksi". Muuta maallista palkintoa uhraavaisesta toiminnastaan hän ei saanut — ehkäpä ei halunnutkaan — kuin tämän kappalaisen viran Kemijärvellä, jota varten ei edes liene määrätty mitään vakinaista palkkaa, paitsi ne 20, myöhemmin 30 tynnyriä ohria, jotka sai kruunulta. Siltä ainakin tuntuu piispa Terseruksen hänelle annetusta virkavahvistuskirjasta. Siinä näet sanotaan: "Sentähden teitä kaikkia Kemijärven ympärillä asuvia kehoitetaan pitämään tätä arvon miestä oikeana saarnaajananne, ollen hänelle kuuliaisia ja tottelevaisia virassaan, ja samoin kuin hän teille jakaa hengellisiä hyviä opettamalla ja Jumalan sanaa saarnaamalla, toivotaan myös, että kukin teistä varojensa mukaan mielellään pitää huolta hänen ajallisesta toimeentulostaan."

* * * * *

Utsjoen kirkkoherra on Utsjoen ja Inarin 240 neliöpenikulman laajoissa, vaikka harvaan asutuissa seurakunnissa vieläkin ainoana pappina. Avustajina lastenopetuksessa on hänellä kolme katekeettaa, joista kaksi asuu Utsjoella, yksi Inarissa. Nämä ovat kiertäviä, ja velvolliset matkoillaan pitämään aamu- ja iltarukouksia lappalaisten kanssa tuntureilla, sekä sunnuntai ja juhlapäivinä saarnakirjasta lukemaan päivän saarnan, joka tapahtuu Utsjoella lapiksi, mutta Inarissa tavallisesti suomeksi. Koulunsa ovat katekeetat ikimuistoisista ajoista olleet velvolliset alkamaan heti joulun jälkeen ja jatkamaan sitä Marianpäivään saakka, kuitenkin siten, että pappi aina on ollut oikeutettu käyttämään Utsjoen toista katekeettaa rippikoulussa tulkkina ja avustajana.