* * * * *
Olivathan vieraat, etenkin semmoiset kuin äskenmainitut, ylen harvinaisia. Mutta jokainenkin vaihtelu yksinäisyydessä pysyi kyllä mieluisassa muistossa.
Niinpä kun joulukuussa 1826 yksinäisyys tavallista raskaammin painoi mieltäni ja unettomuus yhä rasitti minua, muistin, että nyt, kuun 18 päivänä, kaikkialla Suomen kaupungeissa on juhlallinen valaistus Nikolainpäivän johdosta. Minulla oli satunnaisesti runsaasti kynttilöitä. Sekä päivän merkityksen johdosta, että nähdäkseni miltä äsken korjatut ja siistityt huoneeni näyttävät tavallista kirkkaammassa valaistuksessa, sytytin useita kynttilöitä, ja otin esille teekeittiöni, jota en isoon aikaan ollut käyttänyt.
En aavistanut että saapuisi vieraita. Mutta en ollut vielä juonut teetäni, ennenkun huone oli täynnä tuntemattomia ihmisiä, ja näin toisia liikkuvan ulkona mäellä, ikäänkuin olisivat noitumalla vuoren kätköistä nousseet. Ne olivat Norjan kalastaja-lappalaisia, jotka olivat matkalla ostamassa teuraseläimiä ja ajoporoja. Vaikka oli varsin tavallista, etteivät omat lappalaiset sivuuttaneet pappilaa, vaan poikkesivat minua tervehtimään, tapahtui ainoastaan harvoin että Norjan lappalaisia pysähtyi tänne, ellei niillä ollut yksityistä asiaa tahi toivat kirjeitä. Mutta paikkakunnalla tavaton valaistus huoneissani houkutteli heitä astumaan sisään, sillä he otaksuivat, että joku heidän tai meidän "suurmiehistämme", s.o. virkamies, oli saapunut luokseni, ja toivoivat sentähden saavansa kuulla uutisia. Vaikka tämä toivo pettikin, pitivät he tavattoman valaistuksen aiheen, kun sen heille ilmoitin, varsin luonnollisena. Sanoivat Ruijan kauppaloissa nähneensä mainioita valaistuksia kuninkaan nimipäivänä, ja samalla rupesivat ylistämään suurta ja mahtavaa hallitsijaani. Mutta niin komeata teekyökkiä eivät he olleet nähneet, ja halusivat tietää missä se oli valmistettu. Sanoin heille, että sen kotoperä oli Vienanjoen lähdepaikoilla, että se oli Ruijan turskalla ostettu Arkangelista, sieltä tuotu Vesisaareen, josta minä sen ostin poronlihalla. He ihmettelivät matkan pituutta, teollisuustaidon monenkaltaisuutta, muiden kansojen etevyyttä lappalaisiin verrattuina, ja olivat kovin innostuneet ja puheliaat, vaikka lappalainen tavallisesti on varsin vaitelias vieraiden virkamiesten parissa. Sillä sen, joka tahtoo tutustua lappalaisen oikeaan luonteeseen, täytyy "alentua" puhumaan hänen kanssaan hänen omalla kielellään ja ymmärtää perehtyä hänen puhe- ja ajatustapaansa. Ainoastaan siten hänet saa iloiseksi ja avomieliseksi.
Minäkin olin hyvilläni kun pitkän yksinäisyyden jälkeen sain puhella jonkun kanssa, ja pyysin sentähden muukalaisia juomaan teetä ja yöpymään. He riisuivatkin poronsa ja majoittuivat, mikäli tilaa riitti, palvelusväkeni luo, muut taas kirkkotupiin. He kertoivat minulle paljon siitä, mitä viime suurkäräjillä oli tehty Ruijan hyväksi, ketkä olivat olleet Ruijan edustajina, ja keitä aijottiin valita ensi suurkäräjille. Heidän mietteensä Ruijan hallinnosta, virastoista, papeista y.m., heidän lausuntonsa yleisistä asioista, Norjan menestyksestä, sen edistymisestä kalastuksessa ja kaupankäynnissä, osoittivat, että heissä oli paljon norjalaista isänmaallisuutta, vaikka olivatkin vähemmin perehtyneet moisiin kysymyksiin ja ilmaisivat vähemmän ylpeyttä kuin varsinainen norjalainen. Minä koko lailla ikävöin, kun nämä yksinkertaiset ja herttaiset muukalaiset seuraavana päivänä lähtivät — en tiedä minä vuorokauden aikana — sillä jo lokakuussa oli kelloni ponnin katkennut, eikä koko pitäjässä ollut toista kelloa, sillä nimismiehen oli niinikään epäkunnossa. Mutta hämärä oli, ja kun odotin valkenemista tuli vain pimeämpää.
IX.
Joulumarkkinat Inarissa 1821.
Joulumarkkinoille Inariin saapuvat kaikki seudun lappalaiset, mutta myös paljon voitonhalusia ihmisiä, kauppiaita Torniosta ja Norjasta sekä muualta, välittämättä matkan vaivoista ja rasituksista, kunpa vain markankin voitto on odotettavissa. Avoin kenttä papintuvan ja käräjätalon läheisyydessä on paikkakunnan varsinainen pörssi. Siellä puhutaan kaikkia Europan napaseutujen kieliä ja siksi erilaatuisia lapinkielen murteita, että lappalaiset vain vaillinaisesti ymmärtävät toisiansa; ja puvusta päättäen ei niitä kaukaa katsellen luulisi samaksi kansaksikaan. Täällä kuullaan lisäksi yhdessä ryhmässä suomea, toisessa norjaa, kolmannessa venäjää ja neljännessä ruotsia.
Ensin saapuvat inarilaiset vaimoineen, lapsineen ja palvelijoineen. Tunturilappalaisten joukko on kuitenkin lukuisin. Ne tuntee tuuheasta karhunnahkaisista kauluksista ja pronssisilla, hopeisilla, messinkisillä, tinasilla ja muilla kiiltävillä esineillä koristetuista vöistään. Näitä kiiltäviä koristeita inarilainen harmistuneena katselee, ja usein kuulee heidän sanovan, ettei tätä aikaa sopisi käyttää maalliseen turhamaisuuteen, vaan että sen pitäisi olla juhlana sielulle. Tunturilappalaisten silojen sälinää ja koreutta he vielä vähemmin sietävät. Juuri näitä porolappalaisia meidän maamiehemme, Sodankylän ja Kemijärven talolliset ja Tornion kauppiaat, eniten petkuttavat, ne kun harvoin tuovat heille tarpeellisia tavaroita vaan kaikenlaista kiiltävää romua ja viinaa. Lappalainen kammoo ensimäisen ryypyn ottamista "lantalaisilta", joita hän varoo, sillä hän tietää, että kun hän pääsee tuon petollisen juoman makuun, hän ei enään voi itseänsä hillitä. Mutta meikäläisillä miehillä on keinoja, joilla saavat heidät hyvään alkuun. He tarjoavat sille, jonka kanssa tahtovat antautua kauppoihin, ja hänen seurallensa, tuliaisryypyn, ja he ryyppäävät itsekin. He ottavat mielellään lappalaisen tavarat säilytettäviksi ja kestitsevät häntä juhlan aikana kohtuullisesti; mutta kun juhla on päättynyt, täyttävät he hänen astiansa viinalla ja sanovat, että sillä nyt on kaikki kuitattu; eikä hän muuta maksua tavaroistaan saakaan. Jos lappalainen mutisee, niin hänelle tarjotaan jäähyväisryypyt, tai jotakin roskatavaraa, ja silloin on kaikki hyvä ja ystävinä erotaan.
Köyhä, raitis ja säännöllinen inarilainen suorittaa asiansa ensimäisen juhlan jälkeisen arkipäivän aamupuolella. Hän käy jokaisen luona, jolla on tavaroita myytävänä, kuulustelee hintoja, ja suorittaa ostoksensa, missä halvimmalla saa, ostaen hamppua, ruutia, lyijyä, jonkun teräsaseen ja vähän viinaakin, josta tuoppi viedään vaimolle ja lapsille, ja vähän säästetään tunturilappalaisten kestittämiseksi, kun hän lähtee tunturikyliin.