Kello 4 aikaan puolisen jälkeen saavuin määrättynä lauvantaina Inarin kirkolle; jossa väki jo oli koossa. Jo edeltäkäsin oli kyyditsijäni, minun tietämättäni, lähettänyt lappalaisilla, joita heidän kirkkomatkallaan tapasimme, tiedon kirkolle, että uusi pappi kohta saapuu. Vastaani tulikin väkijoukko lakit kädessä ystävällisesti tervehtien, ja eräs nuori lappalainen riensi irroittamaan porohihnan, jonka silmukka oli kiinnitetty käsivarteeni, ja taluttamaan poroani. Minua sitten saattoi väki pappispirtille, jonne tultua nuorat, joilla olin kiinnitetty pulkkaan, irrotettiin. Minut nostettiin pulkasta, ja jokainen koetti olla minulle avullinen; yksi pudisti lumen turkistani, toinen lappalaiskintaistani, toinen taas tavoitteli lakkiani, sitä kuivatakseen; lyhyesti sanoen, kaikki olivat liikkeellä. Heidän surullisen synkissä kasvoissaan ilmeni palvelemisen halu ja hyväntahtoisuus, ja yhä huusivat tiellä seisovat: puorest, puorest! — Jumalan rauha — samalla kun ojensivat kätensä tervehdykseksi.

Vihdoin aukeni sen huoneen ovi, joka 40 vuotta on ollut papin asuntona täällä, ja johon sydämestäni halusin vapautuakseni poronnahkapuvustani, jossa olin, ollut kolme päivää ja kaksi yötä yhtä mittaa. Tuvan pinta-ala oli 7 kyynärää kumpaankin suuntaan; sen korkeus lattiasta katonrajaan 2 1/4 kyynärää, ja keskikohdalta 3 1/4 kyynärää. Uunin asemasta siinä oli harmaasta kivestä tehty avonainen takka (s.o. ilman peltiä). Huonekaluston muodostivat seinäpenkit, hirsistä seinään salvattu vuoteentila, joka anasti ainakin kuudennen osan huoneesta, sekä kahdesta veistetystä lankunpätkästä tekaistu pöytä ja siinä kaksi tuohkosta, toisessa kirkasta tunturivettä, toisessa lumensekaista, jota Lappalaiset mieluummin juovat syystä että se on kylmempää.

[Eikäpä tuo pappilarakennus, joka Inarin kirkonarkistossa löytyvien asiakirjain mukaan korjattiin vuonna 1825 samalla kun siihen lisättiin kamarikin, siten uudistetussa kunnossaankaan ollut paljoa tyydyttävämpi. Vuonna 1828 Inarissa pidetyn rovastintarkastuksen pöytäkirjassa annetaan nimittäin siitä seuraava kuvaus:

"1:ksi. Yksi kamari, äsken rakennettu pienistä mäntyhirsistä, 4 kyyn. 2 tuumaa lattiasta välikattoon, 7 k. leveä, 4 k. 14 t. pitkä. Lattia on tehty irrallaan olevista, kapeista ja kirveellä halaistuista laudoista. Vesikatto ja välikatto, joka on peitetty turpeilla, on samanlaatuisista laudoista. Akkuna on 11 k. korkea, 15 t. leveä ja on kiinnitetty seinään ilman kehyksiä; kamarin ovi on kirveellä veistetyistä ja höylätyistä laudoista. Uuni harmaasta kivestä ilman peltiä. Muutoin on huone, kun se on huonosti salvattu ja tilkitty, siksi vetoinen, ettei siinä terveyttä turmelematta saata asua. Ankarassa pakkasessa siinä ei voi oleskella muuta kuin turkkeihin käärittynä. Kun takassa on tuli, kuumentaa se liiaksi uuniin kääntynyttä ruumiin puolta, jota vastoin toista puolta jäätää pakkanen.

"2:ksi. Tupa kamarin edessä on 4 k. 2 t. korkea lattiasta välikattoon, 7 k. leveä ja 5 1/2 k. pitkä. Muutoin kaikki muut osat samanlaiset kuin kamarissa. Kalustoa ei ollut muuta kuin 2 huonoa pöytää, vuode ja vanha penkki.">[

Synkät tunteet valtasivat minut tulevaisuuteen nähden, kun oli moinen huone asuttavana 69:llä pohjoisasteella — mutta en saanut kauvan niihin antautua, sillä pian oli tupa täynnä ihmisiä, jotka lukkarin johdolla tulivat ilmaisemaan ilonsa saapumisestani. Tämä lukkari oli vanha mies ja hän oli hoitanut tätä virkaa 54 vuotta 5:n ruplan vuosipalkalla. Minulle asetetut kysymykset kuuluivat: Onko maassa rauha? Riehuuko siellä tauteja? Onko matkalla sattunut onnettomuuksia? Mitä pidätte uudesta asemastanne? y.m. Kylän vanhin eli kylännimismies piti suurella puuhalla huolta matkakalujeni kantamisesta huoneeseen ja silojen sinne ripustamisesta; tuvan seinää vastaan pystytettiin pulkkani, jonka nokka ulottui räystään yli. Eräs pitäjäläisistä, joka oli määrätty palvelijakseni täällä oloni aikana, kysyi halusinko syödä. Kysyttyäni, mitä hänellä oli tarjottavana, hän vastasi: "Mitä suinkin haluat: lihaa, kalaa, ydintä, muuramia, olenpa onnistunut lampaanlihaakin sinulle hankkimaan." Kaikki läsnäolijat saivat ryypyn ja toivat toisena päivänä lahjojansa, muun muassa erästä sara-heinää, jota lappalaiset käyttävät kengissään sukkien verosta, sekä poron ja lampaanmaitoa. Pienessä padassa oli maito saanut jäätyä möhkäleeksi tikun ympärille, joka nyt oli kädensijana, kun jäätynyt maitomöhkäle, hieman sulatettuna valkean ääressä, irtaantui astiasta ja tarjottiin minulle. Illallinen tuotiin savun mustuttamassa puukupissa, ja lihaliemessä oli paljon poronkarvoja, joita aina lappalaisen ruokaa valmistaessa putoilee keittoastiaan.

Ollessani täällä kaksi sunnuntaita ei kokoontuneesta väestä yksikään lähtenyt kotiinsa, johon toisilla oli 100 jopa 120 virstaa, vaan he saapuivat miehissä Herran huoneeseen. Arkipäivinä pidettiin lukukinkerit ja rippikoulu. Silloin kun ei ollut toimitusta kirkossa tai rukoushuoneessa tapasin seurakuntalaisia lukemassa ja laulamassa kojuissaan. Harva luki lapinkieltä, useimmat suomea sujuvasti, ja Lutherin katkismuksen sekä Gezeliuksen tai Sibeliuksen selitykset ulkoa; sitä paitsi muutamia raamatunlauseita, Athanasiuksen uskontunnustuksen ja Davidin psalmeja.

Nyt oli jo jokaisen aika lähteä kotiinsa, minun Utsjoelle, jossa pastorin asumapaikka on. Suorin matka sinne oli 150 virstaa. Vanhat ja nuoret kokoontuivat pulkkani ympärille, istuessani kiinnitettynä siihen. Miehet paljastivat päänsä ja lukkari ilmoitti, että seurakunta tahtoisi laulaa jäähyväisiksi. Hän alkoi virren enkelien varjeluksesta ja kaikki läsnäolijat yhtyivät siihen; sitten luettiin siunaus, porot laskettiin liikkeelle ja pian kulkusten kilinään ja koirien haukuntaan hukkui näiden hyvien luonnonihmisten surun ilmaisut eron johdosta ja heidän usein uudistamansa huudot: "tervetuloa jälleen!"

Tänä päivänä matkaa jatkettiin vain kolme penikulmaa lappalaiskotaan, ainoaan, johon voidaan matkalla Inarista Utsjoelle yöpyä. Viisi tai kuusi korttelia korkea ovenaukko oli kuitenkin siksi ahdas, etten mahtunut siitä, ennenkuin olin 36 asteen pakkasessa riisunut talvipukuni kodan ulkopuolella, ja ryömien nelin kontin onnistuin vihdoin pääsemään sisään. Seuraavana vuonna sinne saapuessani oli ovi suurennettu, mutta valitettiin kylmyyttä huoneessa. Talonisäntä oli yksin kotona, opettaen muutamia pieniä lapsia lukemaan ja laulamaan. Pian loimusi tuli arinalla, joka ainoastaan muutaman neliökyynärän suuruiseen huoneeseen verrattuna oli suunnattoman suuri. Loimu, kuumuus ja savu karkoittivat minut ulkoilmaan, josta hyväntahtoinen isäntäni pian kutsui minut takaisin tarjoutuen valmistamaan ateriaa. Kaksi pataa, toinen 10 kannun vetoinen, toinen vähän pienempi, olivat jo tulella. Edelliseen pantiin hienoksi survottua pettua, ja toisesta, jossa keitettiin kalaa, otettiin muutamia palasia; nämä survottiin hienoksi ja sekoitettiin pettuun, josta muodostui paksu velli. Kala laitettiin minulle; isäntä lapsineen rupesi syömään pettuvelliä. Sen ruokahalun kiihottamana, jolla nuo pienet lapset särpivät mustaa ruokaansa, minäkin yritin sitä maistaa, mutta kirpeä pihkanmaku teki minulle mahdottomaksi lusikallisenkaan nielemisen. Tämä ateria, omien varojeni jäännöksillä höystettynä, oli heidän ainoa tänä päivänä.

Matkaa jatkettiin seuraavana aamuna ja kahden päivän perästä saavuin Utsjoelle, menetettyäni Utsjoen virtavissa koskissa, jotka eivät jäädy talvisinkaan, kokovuotisen sokerivarastoni. Astuin uuteen asumukseeni, jossa paitsi kyökkiä oli kolme välttävää kamaria, mutta kaikki ilman uunia, joiden asemasta oli ainoastaan lappalaisten käyttämiä harmaakivitakkoja. Huone oli rakennettu pienistä hirsistä ja seinät siksi huonosti varustetut, että rakojen läheisyyteen pantu kynttilä sammui ilmaviiman vaikutuksesta. Rikkinäisten akkunain, seinänrakojen ja savutorven kautta oli lunta tuiskuttanut sisään siksi paljon, ettei valkeata voitu sytyttää ennenkuin usean tunnin työn jälkeen. Vähitellen sai tuli aikaan jonkinmoista lämpöä, ja minä matkakumppaneineni laskeuduin nukkumaan. Yöllä nousin jäätävän pakkasen herättämänä juomaan, mutta turhaan tartuin vesiastiaan — siinä ei enää ollut muuta kuin jäätä. Suurempiin korjauksiin rakennuksessa ei voitu ryhtyä ennenkuin kesällä, ja asuminen niin huonosti varustetussa asumuksessa tuli vielä epämieluisammaksi, syystä että lämmittäminen kävi varsin kalliiksi, koska mäntyä ei enään kasva Utsjoen kirkon pohjoispuolella, eikä täällä ole muuta metsää kuin koivupensaita. Kun lisäksi ei vielä ollut ainoatakaan ihmisolentoa, paitsi minua ja matkakumppaneitani, lähempänä kuin kahden penikulman päässä, en päästänyt kyytimiehiäni lähtemään, ennenkuin olivat koonneet melkoisia kasoja parin kolmen kyynärän pituisia koivuja, joiden oksat usein olivat yhtä pitkiä ja paksuja kuin runkokin. Yhdeksänä päivänä heidän lähtemisensä jälkeen en nähnyt muita ihmisiä kuin ne kaksi palvelijaa, jotka olin tuonut muassani. Kymmenentenä päivänä saapui rahvas jumalanpalvelukseen.