Linnan vähälukuiseen vartioväkeen kuului 60 henkilöä, joista 36 oli tykistömiestä, 8 aliupseeria, 4 konstaapelia, ja sen lisäksi soittajia, käsityöläisiä y.m., yksi aliluutnantti, ja komentaja, johon virkaan tavallisesti määrättiin joku luutnantti Trondhjemin rykmentistä. Palveltuansa täällä 4 vuotta, on hän oikeutettu astumaan rykmenttiinsä kapteenina. Koko miehistö, paitsi muutamia lappalaisia, joita vuoron jälkeen otettiin rahvaan joukosta, oli neljäksi vuodeksi pestattu Trondhjemistä. Semmoisella aikansa loppuun palvelleella sotamiehellä oli hyvä toivo päästä nimismieheksi, lukkariksi tai koulunopettajaksi. Paitsi vakinaista sotaväkeä olivat kaikki Vuoreijan pitäjän miehet velvolliset vihollisen hyökkäyksen sattuessa astumaan sotapalvelukseen puolustaakseen maata ja linnaa. Linnassa oli 36 tykkiä ja 4 mörsäriä.
Jäämeri on paikkakunnan ainoa, mutta suuri ja runsas ruoka-aitta, joka ei tyhjenny koskaan. Kala on väestön elatus, vaihtotavara ja rikkaus. Monta tuhatta jokainen saa vuosittain, ja joskus muutamat kalamiehet voivat muutamissa päivissä täyttää koko kannellisen laivan, eikä sittenkään kalastus, hylkeiden saaliinhimo, eikä valaiden ahneus näy vähentävän paljon siittävätä turskaa tai maukasta Jäämeren silliä, tai jokiin pyrkivää lohta. Semminkin valaat nielevät suunnattomia joukkoja. Harrebow mainitsee, että valaassa, joka, hänen pyytäessään turskaa merenlahdessa, tarttui matalikkoon, löydettiin 600 osaksi vielä elävää turskaa, paitsi suurta joukkoa sillejä ja merilintuja y.m.
Olin kerran tilaisuudessa näkemään tätä kalan saaliin runsautta. Nuotta laskettiin paikkaan, johon arveltiin kalalauman saapuvan. Niin kävikin. Kun ensin oli kaloilla täytetty ne neljä venettä, jotka olivat toimessa, lähetettiin toisia noutamaan. Vielä 8 venettä täytettiin tästä ainoasta apajasta, ja sittenkin jätettiin suunnaton joukko korjaamatta, kun ei ollut useampia veneitä eikä riittävästi suolaa ja kuivatus lavoja. Arvelin saaliin l,600:ksi puudaksi perattuja kaloja, ja niiden arvon 400 puudaksi jauhoja.
Kyllähän kelpaa elää silloin kun kalansaalis on näin runsas; mutta kun se on huono, on kurjuus täällä suuri ja täytyy elättää henkeänsä kauppamiehiltä lainaksi saaduilla varoilla. Näistä veloista ei ole helppo suoriutua, sillä velallinen on velvollinen myymään vastaisen saaliinsa kauppamiehelle polkuhinnasta. Hätä silloin pakottaa kalastamaan talvellakin, joka on varsin vaivaloista ja terveyttä turmelevaa. Sillä vaikka suurin osa ruumista onkin rasvanahan peitossa, niin ovat ainakin kädet ja käsivarret palelemisen vaarassa. Alituisessa pimeydessä eksyy helposti ajojäihin, jotka voivat musertaa veneen. Semmoista on kyllä tuon tuostakin tapahtunut; ja ellei silloin apua saavu, niin kyllä kalastajaparka hukkuu tai palelluttaa raajansa.
Matkalla satuin näkemään Varankivuonossa useampia valaita kuin koskaan ennen tai myöhemmin näin. Olin matkalla Vesisaareen, jossa pidettiin käräjiä. Samassa seurassa oli useita veneitä. Meri oli rasvatyyni. Juteltiin ja välistä soudettiin kilpaa. Mutta äkkiä syntyi yleinen äänettömyys. Toisen valaan toisensa jälkeen nähtiin kohottavan mahtavan selkänsä vedenpinnan yli. Ne uivat vedessä ikäänkuin pieninä saarina. Huolestuneella tarkkuudella ruvettiin pitämään silmällä niiden suuntaa ja ohjaamaan veneitä siihen vuonon kulmaan, johon niiden ei luultu saapuvan. Pahin oli se, että valaan kiima-aika oli parhaillaan, jonka vuoksi niiden suunta ei ollut säännöllinen. Yhä ne kohosivat merenpinnalle ja sukelsivat taas veteen, jotkut meistä loitompana, mutta toiset varsin likelläkin. Vaadin monen muun kanssa että laskisimme rantaan, mutta toiset laskivat mereen lakkinsa ja vyönsä, vakuuttaen ettei ole hätää mitään, sillä noissa mereen lasketuissa esineissä muka oli majavannahkaa ja hampaita, joiden hajua valaat sanotaan siksi kammoavan, että pakenevat koko seudulta. Kuinka lienee, mutta kyllä valaat tällä kertaa lähtivät ulommaksi.
Sitten, kun ei enään ollut vaaraa peljättävänä, oli varsin hauskaa katsella niiden kisaa. Nähtiin kuinka koiras läheni naarasta melkein pystysuorassa asennossa. Kun ne kohtasivat toisensa, sukelsivat ne syvyyteen, josta taas toisia nousi. Näistä toiset, kaiketi semmoiset, joidenka kiima-aika jo oli ohitse, puhalsivat sieramistaan mahtavia 30 — 40 kyynärän korkuisia vesisuihkuja, joita ne näkyvät laskevan ilmaan aina kuljettuansa noin 100 jalan matkan. Vähitellen ne sitten katosivat näkyvistämme.
Jo viisi tahi kuusisataa vuotta on kulunut siitä, kun ihmiset oppivat keinon voittamaan näitä meren hirviöitä, joiden paino on ihmiseen verrattuna 500 kertaa suurempi. Kuitenkaan nämä ihmeen suuret kalat eivät enään tule yhtä suuriksi kuin ennenmuinoin. Grönlannin valaan pituus ei ole enään kuin 60, korkeintaan 70 kyynärää, mutta ennen sitä on mainittu 100 kyynäräiseksi. Siihen pienenemiseen sanotaan olevan syynä se, että valaat kiihkeän pyynnin tähden eivät enään pääse samaan ikään kuin ennen. Buffon arveli valaan elävän aina 1000 vuoden ikään saakka. Kun kompassi tuli johtajaksi merellä karien ja usvien läpi, parantui purjehdustaito, ja siten ihmisen himo etsiä kaukaisten ilmanalojen aarteita kiihtyi kiihtymistään. Uhmattiin vaaroja ja napamaiden pelottavia jääkenttiä ja alettiin muun muassa sota valaita vastaan niiden hyödyllisen ihran ja ruotojen hankkimiseksi.
Paitsi syötäviä kaloja saavat Ruijan asukkaat melkoisia tuloja myös muista meren eläimistä, etenkin valaansukuisista. Varsinaista valaanpyyntiä ei harjoiteta, mutta näitä eläimiä ajavat rantaan tai matalikolle niiden viholliset, ja kun sitten luode äkkiä sattuu, eivät ne, etenkään Grönlannin valaat, silloin aina pääse syville vesille takaisin. Mutta valasta sen pahimmat viholliset, hylkeet ja merisiat, eivät ainoastaan ajele rannikolle, ne sitä myös usein haavoittavat, niin että se kuolee. Kun tavallisesta kalastajaveneestä sattuu näkemään tämän merenhirviön taistelussa vihollistensa kanssa, on se mitä kauheinta. Valas vimmatussa raivossa syöksyy eteenpäin; siinä on kiinni joukko noita kidutushenkiä, kohisevina koskina aallot kuohuvat sen kupeilla, niin että luulisi sen kykenevän vaikka kumoamaan laivan tai murtamaan vuoriakin. Se sukeltaa meren syvyyteen, nostaa enemmän kuin puolen ruumistaan vedenpinnan yli, ja etsii semmoista, jota vastaan se voisi hieroa ruumistaan, irroittaakseen siitä nuo paholaiset. Mutta jos niitä on monta, joutuu se tavallisesti hyökkäysten uhriksi. Semmoisesta eläimestä saadaan tavallisesti 100 tynnyriä rasvaa ja sitä paitsi suuri joukko ruotoja. Merenrantalaiset syövät sen lihaakin, eivätkä sitä moiti. Muutoin valas on rauhaisa eläin. Turvallisesti saattaa, jos on tottuneet soutomiehet, kapeassakin vedessä soutaa, vaikka se jonkun sadan jalan päässä kohottaakin suunnattoman ruumiinsa vedenpinnan yli, purskahuttaa vettä ilmaan, sukeltaa syvyyteen, ja kohoaa taas. Suurin täällä saatu valas oli 60 jalan pituinen, 35 jalan paksuinen, ja selän leveys 11 jalkaa. Suurempia valaita on myös sarvivalas. Semmoisen saivat minun ollessani Vesisaaressa Varankivuonon asukkaat, ja sen torahammas tahi sarvi, joksi ne sitä sanovat, tuotiin sinne harvinaisuutena. Sen pituus oli 3 1/2 Norjan kyynärää, ja läpimitta 3 tuumaa juuresta, josta se vähitellen soukistui kärkeen päin.
Toista luonnetta kuin nämä mahtavan suuret eläimet ovat merisiat, joista kärsävalas (Delphinus orca) ansaitsee ensi sijan. Sen tavaton ahneus ja ihran himo saa sen ryhtymään verisimpiinkin taisteluihin, ja siitä on sen vuoksi tullut ihraeläinten verivihollinen. Semminkin Grönlannin valasta se ajelee aina lahdelmiin saakka. Suuruuteen ja voimaan nähden hyppijä (Delphinus Delphi), joksi sitä sanotaan sentähden että se joskus koko ruumiillaan heittäytyy vedenpinnan yli, on kyllä vähäpätöisempi, mutta rohkeudessa ja ajelemisen tarmossa se ei ole edellistä huonompi. Vaikka se ei ole kuin 5—6 kyynärää pitkä, on sillä rohkeutta ajaa kalaveneitäkin takaa. Ainakin ajoi semmoinen minua takaa enemmän kuin penikulmaa, kun purjehdin hyvässä myötätuulessa, eikä se kai olisi sittenkään hellittänyt, ellei minua kyyditsevä lappalainen olisi sille antanut aimo lämäystä päähän. Monenmoisia muita samansukuisia eläimiä vilisee Jäämeressä. Paljon ne kaloja haaskaavat, mutta kyllä niistä asukkaille hyötyäkin lähtee. Useita kuljettavat aallot vuosittain kuolleina rantaan, ja niiden ihralla täytetään monta aamia Ruijan makasiineissa. Myöskin hylkeitä ammutaan jäälautoilta. Varsin harvinaisia eivät ole mursutkaan. Ne usein etsivät kallioita ja kiviä, joissa ne vuoksen aikana kernaasti auringonpaisteessa nukkuvat, pää vedenpinnan yläpuolella. Nämä eläimet ovat hyvin sitkeäuniset, ja niiden kuorsaaminen kuuluu pitkiä matkoja. Kun sellaisen silloin tapaa sopivassa paikassa, lähtevät muutamat reippaat miehet sinne, pistävät keihäänsä sen kylkeen ja soutavat sen nuorilla sidottuna kotiinsa. Saaliin arvo on noin 15 à 20 hopeariksiä.
Metsäeläimistäkin on asukkailla tuloja, semminkin ketuista. Saukkokin nousee rannalle, ja joutuu silloin usein lappalaisen saaliiksi.