Lohihinnoista kinasteltiin markkinoilla. Kauppiaat eivät tahtoneet määrätä hintaa, koettivat saada tavarat avonaisella kaupalla, kuten sanotaan, siis hinta riippuvaksi siitä, mitä Tukholmassa kalasta saadaan. Semmoisessa kaupassa myyjä saa käsirahana noin 3/4 arvatusta hinnasta, mutta lopputili suoritetaan vasta seuraavana talvena, kun tavara on Tukholmassa myyty. Kohtuullisena pidetään, että kauppias kustakin lohitynnyristä pidättää korvauksena 12 à 15 riksiä. Yritteliäimmät talonpojat kuitenkin eivät aina myy, vaan päinvastoin ostavat kaloja, kuljettaaksensa ne sitten Tukholmaan, ja he tyytyvät vähempään välittäjäpalkkioon kuin kauppiaat.
Toisena markkinapäivänä tuotiin isännälleni yhä tietoja siitä, kuinka yöllä oli mässätty ja pelattu ravintoloissa. Vanhuksen harmaat hapset nousivat pystyyn, hänen näitä kuullessansa. "En ymmärrä", sanoi hän, "nykyajan ihmisiä, jotka jo nuoruudessaan, jolloin heidän paremmin sopisi juoda maitoa ja vettä, tottuvat laiskuuteen ja väkeviin juomiin. Heitä nähdään, ei ainoastaan iltasin vaan edellä puolenpäivänkin istumassa totilasin ääressä, joka turmelee sekä heidän ruumiinsa että sielunsa. He kerskailevat opinnoistaan, mutta sittenkin heiltä puuttuu siivo käytös ". Siten ukko valitteli.
Markkinapaikalla kaikki ovat touhussa. Miehet yleensä käyvät pitkävartisissa pieksusaappaissa, housut varsiin pistettyinä. Jonkinmoisella ylpeydellä osa heistä kuleksii rannalla olevien veneittensä lähellä keskustellen tärkeimmistä asioistaan, kun taas toiset, jotka jo ovat myyneet tavaransa avonaisella kaupalla, kiertelevät täydellisessä markkinahumalassa. Tuolla pistetään talonpojan ja kauppiaan puumerkit lohi- ja voitynnyreihin, jotka numeroidaan ja pannaan kirjoihin. Tuolla kuleksivat talonpoikien pojat ja tyttäret, rengit ja piiat. Joskus näkee veneessä morsiamen ompeluksineen vanhemman naisen seurassa, jonka kanssa hän sitten, joenrantaa seuraten, jalkaisin kulkee talosta taloon keräämässä morsiusapua. Morsiamet ovat mitä komeimmin puetut, sormus melkein joka sormessa.
Tätä vaeltavaa joukkoa kartuttavat huijarit ja laiskurit omasta ja vieraista seurakunnista, ostavat ja myyvät, mutta enimmäkseen töllöttävät. Niiden paras tuntomerkki on horjuva käynti, sininen takki ja merivahapiippu, sekä äsken ostettu huivi kaulassa. Paremmat talonpoikaistyttäret esiintyvät hienoissa kotikutoisissa villapuvuissa, ilman ulkomaan koristeita, paitsi ehkä yllään joku silkkihuivi. Huonomaineisia naisia liikkuu makeisia tarjoten ja pyytäen. Jos joku siivo tyttö on tullut niin petetyksi, että hän on joutunut huomattavaan humalaan, on hänen vaikea enään saada kelpo ylkää. Satama on täynnä veneitä ja jaaloja. Toisia tyhjennetään, toisia täytetään. Lohi- ja voikauppa on täydessä vauhdissa. Tavarain joukossa tavataan myös muuramilla täytettyjä nelikoita, mutta marjat niissä eivät ole sen arvoiset ja niin siistit, kuten ovat Venäjän Kuolassa. Rannalla ja maantiellä vilisee näiden tositoimessa olevien joukossa ihmisiä, jotka toisiinsa nojaten tai käsikynkässä osottautuvat yhä enemmän olevansa toisten tuen tarpeessa. On joukossa kerjäläisiäkin pussineen. Raajarikko tyttö istuu kainalosauvojensa vieressä, pussi täynnä ruokatavaroita, ja yhä siihen tipahtaa rinkilä tai lantti. Siten oli ulkona.
Rouva H:n ja mamselli B:n "hyvinjärjestetyissä" tahi kuten sanottiin "siivoissa" ravintoloissa, joissa vain "parempi kansa" saattoi juopotella, huvitteli toisenkaltainen yleisö. Kävin niiden ohi erään kauppamiehen seurassa. Kaukaa jo kuului: "kuutoset kaikki", "neloset kaikki" y.m. Kumppanini tiesi kertoa monista, jotka edellisestä päivästä saakka olivat olleet täällä hienommassa ryöstelyssä, jossa he lopuksi kaikki menettävät, ja kapakoitsija yksin voittaa. Tutustuakseni tähänkin markkinain puoleen, astuimme sisään. Kyllä siellä riitti piippuja, tupakkaa, viiniä ja punssia. Siellä oli koossa säätyläisiä likeltä ja kaukaa. Istuipa siellä myös oven tai uunin ääressä joku varakkaampi talonpoikakin, jonkun herrasmiehen tuoma. Tarjoiltiin toinen toiselleen "puolikorttelia". Tämä aamupuolen kestitys oli mitä ilettävin, sillä ei ollut puhettakaan muusta kuin "puhdistetusta" ja "karvaasta", joita sanoja jokainen sisääntulija toisti. Epämiellyttävämpää ei voi nähdä kuin nähdä nämät ihmiset mässäämässä ja antautumassa onnensattumalle, himon kasvoista kuvastuessa. Mutta siivous estää lähemmin kertomasta tästä seurasta. Eräs 30-vuotias herrasmies, joka jonkun aikaa oli ollut valtion palveluksessa, mutta siitä jo luopunut, istui huoneen sopukassa suuren uunin varjossa. Hän ei ottanut osaa peliin, kun hänellä ei ollut rahaa, ei rahan arvoista eikä luottamusta. Hänen peräti rappeutunut ulkomuotonsa ilmaisi kyllästymistä elämään, itseensä ja koko maailmaan, ja hän näytti valmiilta ampumaan luodin aivoihinsa. Hän oli kauvan työskennellyt humalatarhassa. Se, jolla oli hyvä onni pelissä, antoi viedä lasillisen tälle surkealle ihmisvihaajalle. Mietteisiinsä syventyneenä hän ikäänkuin heräsi, kun huomasi lasin. Hän näytti iloisemmalta, mutta myös kamalammalta, kun hän mitä suurimmalla ahneudella joi ensimäisen kulauksen. Jotkut Ruotsin upseerit istuivat muutamien Tornion kauppiaiden seurassa tyhjä malja edessään, odottaen lisää, jota myös tuotiin. Tässä iloisessa seurassa keskusteltiin politiikasta. Siellä osattiin antaa hyviä neuvoja korkeille virkamiehille, opetettiin valtiosäätyjä laatimaan viisaita lakeja ja kuningasta hallitsemaan valtakuntaansa. Kuului pilkkaa ja moitetta, parjausta, ivaa ja naurua ilman käsitettävää aihetta. Eipä tuo ollut mikään ylentävä esimerkki rahvaalle. Olimme jo nähneet riittävästi ja poistuimme.
Hämärässä vielä vilisi valkoisia, sinisiä ja punaisia olentoja, mutta pimeän tultua oli ulkona kaikki hiljaista, eikä ollut helppo käsittää mihin oli joutunut tuo ihmisjoukko. Ajetaan, tai kävellään kotiin, kohdataan käveleviä ja ajavia, mutta melua ei kuulu. Rahvaan kunniaksi on sanottava, että täällä harvoin sattuu tappeluja ja vielä harvemmin varkauksia. Sittenkun rahvas oli mennyt levolle mikä veneisiinsä, mikä taloihin, ja kauppaliike oli keskeytynyt, lisääntyi herrojen ja puoliherrojen luku ravintoloissa, asetuksissa kiellettyjen, mutta salaisesti siedettyjen pelipöytien ympärillä. Täällä kolisevat taas nopposet, täällä huudetaan "pankkoota" päivän sarastukseen saakka, jolloin kauppias rientää liikkeeseensä, mutta toiset jäävät, ottavat "päänparannuksia", laskevat voittoansa ja tappiotansa, ajattelevat miten saada menetetyt rahat takaisin tai voitot vieläkin suuremmiksi kolmantena markkinapäivänä.
Kolmantena päivänä kauppias oli jo aamusta alkaen samassa toimessa kuin edellisinä päivinä, ja kyllä huomasi, että ainoastaan se oli tervetullut, joka toi myytäviä tai rahaa; nyt oli markkinain viimeinen päivä. "Paljon", sanoi hän, "oli tehty vähemmän edullista, paljon oli jäänyt tekemättä". Toinen harmitteli yhtä paljon kuin toinenkin. Rahvas niinikään oli vireässä liikkeessä ja järjesti asiansa. Ainoastaan ne ihmiset, jotka olivat viettäneet yönsä "kunnollisissa" ravintoloissa, saivat vielä tuntea noppapelissä ja yö-valvonnassa väsyneiden silmiensä ympärillä tuon pienen, unikukilla seppelöidyn jumalan kääreet.
Jos tuli kysyneeksi jotakin mahtavampaa talonpoikaa, voi saada vastaukseksi: "Tiesi missä hän makaa, hän on yöllä ollut herrain kanssa juomingeissa". Ja kaduilla ja maanteillä tapasikin vielä herroja, jotka tulivat suorastaan yöllisistä hurjailuistaan. Eräs, jolle tie näkyi olevan liian kapea, huusi jo kaukaa vastaantulevalle ystävälleen: "Minulla on tusina täynnä".
Rannalla oli vilkasta elämää. Yläpuolen asujat, siksi sanottiin Rovaniemeläisiä, Kemijärven ja Tervolan miehiä, olivat irroittamassa veneistään väliaikaiset sivulaudat, jotka jätettiin maanomistajan käytettäviksi, tahi olivat he kantamassa matkatavaransa niihin, siivoina ja raittiina kuten heidän tapansa on. Toiset olivat jo lykänneet veneensä vesille ja sauvoivat sitä ylös vuolaassa joessa. Takin he olivat lämmön vuoksi riisuneet, ja punaraitaisen liivin sanottiin olevan vuorattuna pankkoseteleillä, joilla, jos hänellä ei ole lohikalastukseen osallisuutta, hän ensi sijassa maksaa veron maanomistajalle, jolta hän on kalastusoikeuden vuokrannut, ja uhraa sitten rovon seurakunnan kirkolle tai vaivaiskassaan. Tänne oli niinikään kokoontunut joukko Torniolaisia, Arkangelin talonpoikia ja reppuryssiä, metsästäjiä y.m. Kuultiin rovaniemeläisen kimakalla äänellä huutavan: "ei silmhäänkhään", kemiläisen: "varokhoon torniolainen kinthaithaan", torniolaisen: "perkele viekhöön" y.m. Täällä käytettiin ruotsia ja suomea monenlaisissa murteissa tavalla, johon hyvin sopii Holbergin lause: "se mesopotaamian kieli on kummallinen kieli". Yleinen riemu syntyi, kun kalalokki iski suurempaan kalaan, kuin minkä jaksoi nostaa, ja siipiään räpyttäen jonkun aikaa täytyi seurata kalaa veden syvyyteen.
Minä astuin ajopeliini ja jätin nämä kummalliset markkinat.