Kieretin kylä, johonka sieltä saavuin, sijaitsee kohisevan kosken varrella, ja näyttää kaupungilta, joksi sitä joskus sanotaankin. Se on rakennettu samaan tapaan kuin yleensä kylät Vienanmeren rannikolla. Kylän läpi kulkee pääkatu, josta lähtee joku poikkikatukin. Rakennukset ovat yksikerroksisia, mutta tapaapa jonkun kaksikerroksisenkin. Lattiat pidetään huolellisesti puhtaina, ja sylkeminen ei ole ainoastaan luvaton vaan vieläpä uskontoakin loukkaava. Teekeittiön (samovaarin) näkee melkein jokaisessa perheessä; sillä jos ei jääkään muuta perintöä, niin ainakin täytyy olla samovaari.
Matkustin kansan keskuudessa, joka hyväntahtoisesti auttoi minua eteenpäin. Miehet olivat jo yleensä kaukaisilla kalastusmatkoilla. Suvisin kuljettavat sentähden naiset postia ja matkustavaisia; joskus vain on mukana joku vanha ukko. Kansa on sävyisää ja naiset reippaita ja taitavia purjeiden hoidossa. Minua tosin pidettiin pakanana ja kastamattomana, eikä minua uskottu papiksi koska minulla ei ollut partaa, vaan olin heidän luulonsa mukaan joko vakooja tai jalojen metallien etsijä. Mutta mitään pahaa minulle ei tapahtunut. Kieretistä tullaan Koudan kylään, jossa on hyvä lohensaalis.
Muinoisina aikoina ovat suomalaiset polttaneet Koudankylän ja upottaneet kirkon kellot. Vanhasta kirkosta oli pelastettu taulu, joka vielä oli tallessa. Siinä sanottiin olevan monta vihollisen keihään pistämää läpeä, mutta sitä tietysti ei näytetty "pakanalle".
Roudasta on Näsän kylään 30 virstaa. Matkallani sinne huomasimme eräällä niemellä kurjan hökkelin, ja siellä tapasimme nuorenpuoleisen vaimon mitä surkeimmassa tilassa. Hän kulki rauhattomana lapsi kummallakin käsivarrella, jota paitsi kaksi kelmeätä ja laihaa lasta, pitäen kiinni hänen hameestaan ja leipää itkien, kulki hänen jälessään. Mies oli otettu sotapalvelukseen, ja vaimo oli sentähden aivan surun ja epätoivon vallassa. Me annoimme hänelle tuoretta kalaa, leipää ja rahaa ensi hätään. — Senkin kylän polttivat muinoin suomalaiset.
Nyt on kylässä 20 taloa. Raunioista päättäen oli kylä muinoin ollut nykyistä kylää paljon suurempi. Kirkkokin oli ollut 8 syltä pitkä ja 4 s. leveä. Ei missään Vienanmeren kylässä minua kohdeltu niin ystävällisesti kuin täällä. Siisteys oli suurempi kuin muualla, ja sivistyskin näytti olevan tavallista korkeammalla. Pari talon isäntää oli tänne siirtynyt Kuusamosta. He olivat jo täysin venäläistyneet, lapset eivät osanneet suomea, sillä äidit olivat venakoita. Venäjä onkin pääkielenä kaikissa Vienanmeren kylissä.
Paitsi varsinaisia lappalaiskyliä on Kuolan piirissä 26 kylää, osaksi venäläisiä, osaksi suomalaiskarjalaisia. Niitä seutuja, joissa on suomalaisia kyliä, sanotaan yhteisesti "Korelskoiksi". Ainoastaan näissä kylissä harjoitetaan maanviljelystä, mutta harvalla on enemmän kuin 2 lehmää, eikä hevosta laisinkaan, vaan he ajavat poroilla. Tärkeämpänä elinkeinona on järvikalastus, metsästys ja majavan pyynti.
Näsästä suuntasin matkani Kantalahdelle ja saavuin sinne iltapäivällä. Kohtasin kylän starostan (vanhimman), joka nähtyänsä passini oli heti valmis neuvomaan minulle asunnon. Mutta minua ei kukaan suostunut ottamaan taloonsa, koska poltin tupakkaa. Minulla oli kuitenkin näytettävänä Kemin ispravnikalta avoin kirje, jossa käskettiin kaikkia avustamaan minua matkallani; ja seuraus siitä oli, että kapineeni heti kannettiin suureen, jotensakin siistiin huoneeseen. Talonisäntä ei kuitenkaan tahtonut olla minun kanssani missään tekemisissä, jota vastoin kylän rättäri oli halukas rupeamaan palvelukseeni. Ruokaa kyllä oli tarjona, mutta millään ehdolla ei annettu käytettäväkseni astiaa. Omat astiani olivat matkalla särkyneet, paitsi kahta teevatia. Lihan, kalan, voin ja mitä muuta oli, kaatoivat sentähden pöydälle. Oli joku tuonut maitoakin 10 kopeekan arvoisessa saviastiassa. Saadakseni tätä herkkua juodakseni tarjosin hänelle astiasta 80 kopeekkaa, mutta vastattiin, ettei sitä myydä 8 ruplastakaan, koska Kristus kieltää uskovaisen myymästä käyttämiään astioita pakanalle.
Oli siis kyllin ruokaa ja juomaa. Olin nälissäni, mutta näytti siltä, kuin tulisin täällä kärsimään Tantaluksen tuskia. Muun muassa oli minulle tuotu kaunis lohi, mutta pataa sen keittämiseksi ei tahtonut kukaan antaa, koska olin kalaa kädelläni koskenut. Kyllä minua säälittiin, mutta ei kukaan rohjennut minua auttaa. Väkijoukossa oli myöskin Kuusamosta tänne siirtynyt nainen, kreikan uskoon kääntynyt, mutta ei hän kuitenkaan ollut starovärtsi. Hän sääli tilaani, lähti asiasta puhumaan papille, ja palasi tuoden häneltä kyökki- ja pöytäastioita, vieläpä tuoden tervehdyksenkin papilta, että ei voinut itse saapua, sillä hän oli rakennustöissä. Tätä naista sain kiittää siitä, että vihdoin pääsin ikävästä pulasta.
Noin puoliyön aikana, kun olin jo aikeissa panna levolle omille päällysvaatteilleni — sillä vuodevaatteita minulle tietysti ei annettu — saapui arvaamattani tuo hyväntahtoinen pappi, lopetettuaan päivän työnsä. Hän oli ennen ollut lukkarina Kuolassa, sitten päässyt papiksi tänne, ja oli sangen tyytyväinen asemaansa. Eikä ihmekään.
Seuraavana päivänä halusin käydä eräällä korkealla vuorella joen toisella rannalla, mutta se minulta ankarasti kiellettiin. Sain kuitenkin rättärini taivutetuksi soutamaan minut sinne. Sillä puolella oli kirkko ja osa kylää. Mutta heti kun sinne saavuin sai rättärini kovan käskyn viemään minut takaisin. En halunnut totella; mutta kun, väestöä peläten, en rohjennut yksin mennä vuorelle, lähdin papin luo pyytämään, että hän hankkisi minulle saattomiehen sinne. Mutta hän vakuutti ei voivansa minua tässä kohden auttaa, ellei antautuisi väestön vihan alaiseksi. Luultiin, näet, että vuoresta etsin hopeata ja kultaa, ja että minä, jos niitä löytäisin, hankkisin itselleni väestön oikeuksia loukkaavia etuja, tai että kruunu laittaisi sinne kaivoksia, joissa väestöä pakotettaisiin tekemään työtä.