Noin 200 vuotta sitten eräs suomalainen partiokunta Iistä ja Oulun seuduilta erään Paso-nimisen Iin talonpojan johdolla hävitti Kantalahden kylän. Sekä Suomen että Venäjän puolella mainitaan useita semmoisia suomalaisten talvisaikaan tekemiä ryöstöretkiä. Vanhat tietävät kertoa, että johtajat olivat puetut rautapantsareihin ja kypäriin, mainitsevatta venäläiset, että näiden talonpoikien joukossa oli "Ruotsin knihtejäkin". Siitä ovat kaikki kertomukset yhtäpitävät, että kylä ainakin kaksi kertaa ryöstettiin ja poltettiin.
Karamsinkin otaksuu että Pohjanmaan talonpojat tekivät tänne kaksi retkeä. Tästä asiasta löytyy Iin kirkkoarkistossa käsikirjoitus, joka enemmän kuin sata vuotta sitten on laadittu laamanni-oikeuden lautamiehen Antti Hiltusen ja kihlakunnan lautamiehen Antti Sävelän kertomusten mukaan, ja jossa muun muassa sanotaan:
"Kerrotaan täytenä totena, että muinoisina sota-aikoina Venäjää vastaan eräs tämän pitäjän Kiimingin kylän talonpoika Pietari Vesa valloitti venäläisen Kantalahti nimisen kaupungin Venäjän eli Rudjan meren tällä puolella, Lapin rajalle päin, siten, että hänen johdossaan oli suuri joukko talonpoikia, jotka hän juhannus-aattoyönä vei muassaan kaupungin läheiseen metsään, kieltäen jokaista liikkumasta tai ääntä päästämästä, kunnes hän käskee. Kun väki huoletonna tuli ulos kaupungista, tavan mukaan leikkiäksensä juhannuspäivänä, ja he aamulla auringon noustessa palasivat kaupunkiin, hyökättiin heidän kimppuunsa, jolloin osa heistä tapettiin, osa vangittiin; hyökkääjät menettivät vain yhden miehen ja saivat suuren saaliin".
Kantalahdesta lähdin heinäkuun 10 p:nä. Vuolas Nivajoki on ainoastaan osittain veneellä kuljettava, jonka vuoksi matka Imandra-järvelle on suureksi osaksi suoritettava jalkapatikassa. Sekä joen että järven rannat ovat enimmäkseen kivisiä, mutta viheriäin metsien ympäröimiä. Imandra, lapiksi Averjavre, on 90 Venäjän virstaa pitkä ja veneellä kuljettava.
Kantalahden ja Kuolan välillä on kunkin 15:n tai 30:n virstan päässä asemia matkustavaisia varten. Paikoin on turvekojuja, paikoin hirsisalvoksia, joissa on lavat ja karjalaissaunan tapaiset uunit. Niissä asuu aina lappalaisia, joiden velvollisuus on kyyditä matkustavaisia. Siihen ovatkin he hyvin nopsia. Toista on Suomen, Norjan ja Ruotsin Lapissa. Siellä näitä, tosin vaatimattomia, mutta sittenkin matkustaville mieluisia laitoksia ei ole, ja välimatkat asuttujen paikkojen välillä ovat usein suunnattomat. Etenkin talvimatkat ovat Venäjän Lapissa monestakin syystä paljon mukavammat kuin läntisessä Lapissa. Tie kulkee täällä tasaisten maiden poikki ja tiheät metsät lieventävät pakkasia. Tuskin koskaan käynee täällä, niinkuin etenkin Ruijassa, että matkustaja, saavuttuaan vihdoin suurten vaivojen jälkeen autioissa tunturiseuduissa kurjaan hökkeliin, on siellä pakotettu päiväkausia odottamaan parempaa keliä tai kyytiporoja. Jokaisella asemalla on sitä paitsi käytettävänä n.s. kibitka. Tämä ajopeli on paljon mukavampi kuin tavallinen ahkio. Se on katettu ja suurempi kuin meidän pulkkamme, niin että siinä voi maata pitkänään, jopa nukkuakin, mutta se on raskaampi ja sitä vetääkin kaksi poroa. Tämä kaikki ei ole mahdollista meidän tuntureillamme, joilla ei ole teitä ja joilla usein täytyy laskea vuoria ja kallioita myöten alas tai kavuta niitä ylöspäin.
Vaikka kyytimieheni täälläkin tahtoivat minua estää, onnistui minun kuitenkin nousta seudun suurimmalle vuorelle. Tällä vuorella, joka on nimeltään Kipinä tahi Umptek ja sijaitsee Imandran rannalla, oli kasvullisuus aivan toisenlainen kuin Utsjoella. Juhlallista on vuoren korkeimmalta huipulta katsella kaunista järveä lahtineen, salmineen, niemineen ja saarineen ja sen majesteettisen ympäristön mahtavia vuoria, joiden vielä osaksi lumen peittämät huiput kimmelsivät auringonvalossa, samalla kun alemmat osat olivat viheriöiden metsien verhoomina ja kauniina kuvastuivat tyynen järven pintaan.
Mutta kauvan en saanut nauttia tätä lumoavaa näköä enkä poimia harvinaisia kasveja, sillä oppaani, kun pienellä vasarallani koputin vuorta, suuttuneella äänellä huusi: "mitä siellä teet", ja vaati pontevasti lähtemään paluumatkalle. Kun en ollut halukas taipumaan, uhkasi hän että hukka minut perii, ellen heti lähde; ja samassa hän juoksi vuorta alas, ikäänkuin olisi tahtonut minut jättää. Hän katosikin näköpiiristäni, mutta ilmestyi taas hetken kuluttua ja pyysi nyt sydämellisesti minua tulemaan pois, koska häntä ankarasti rangaistaisiin, jos hän sallisi minun vielä täällä viipyä. Lähdin siis.
Kantalahdesta pohjoiseen ei asu venäläisiä muualla kuin Kuolassa.
Muutoin koko Kuolan niemimaalla, paitsi sen eteläistä rantamaata
Ponoijoen suulle saakka, asuu yksinomaan lappalaisia. Niinikään on
Imandran ja Kuolanlahden länsipuolet heidän hallussaan. Tällä alueella
asuu noin 2,000 lappalaista. Ne jakautuvat kolmeen ryhmään:
1. Imandran lappalaiset, jotka asuvat Ekostrofin, Babian, Rasnjargan, Maanselän, Akkalan ja Kildinin kylissä.
2. Kuolasta itäänpäin, Semiostrofissa, Lavoserossa, Voroninskissä sekä Svjätoinosin ja Ponoijoen seuduilla asuvat; ja