Tulin erämaan rappeutuneista kojuista ja nokisista saunoista, ja nyt olin siivoissa, hyvin kalustetuissa huoneissa viehättävine vuoteineen, ja puhtaine vuodevaatteineen. Leposija, jona erämaassa oli ollut sammalet ja puu, oli nyt muuttunut höyhen- ja untuvapatjoiksi, ja nokisten seinien sijassa oli nyt ranskan tapeteilla verhotut seinät.
Kaupungissa oli vain yksi pääkatu, ulottuen toisesta kaupunginpäästä toiseen; sairashuone, jonka on rakentanut Popoff, ylläpidetään hänen lahjoittamillaan rahoilla; mutta mitään oppilaitosta siellä ei ollut, eikä porvaristo sen tarpeellisuutta myöntänytkään.
Isäntäni Aleksej Ivanovitsch Popoff oli paikkakunnalla siksi mahtava ja huomattava mies, että hänestä kannattaa laveamminkin kertoa. Häntä kunnioittivat yleisesti ei ainoastaan kaupungin asukkaat vaan etenkin seudun lappalaiset. Hän oli sotamiehen poika ja oli nuorempana itsekin ollut sotamiehenä, ja silloin pari kertaa käynyt Inarissakin n.s. "Ryssän veron" kannossa. Tarmollaan ja kyvyllään oli hän hankkinut itselleen kelpo omaisuuden, jonka nyt, kun hän oli lähes 40 vuotta ilman sanottavaa kilpailijaa kauppaa harjoittanut, arveltiin nousevan miljoonaan. Lappalaiset kunnioittivat ja rakastivat häntä kaupungin ja sen ympäristön suosijana ja suojelushaltijana sekä omana isäntänään. Hänen tahtonsa oli heidän lakinaan, eikä Venäjän tai Karjalan mies rohjennut joutua hänen epäsuosioonsa. Hänen sanottiin olevan tuiki lujan päätöksissään. Ketä hän tahtoi auttaa, sitä hän hyväntahtoisesti auttoi. Ja sen, jota hän tahtoi kukistaa, hän yhtä perinpohjaisesti kukisti. Hän oli joutunut semmoiseen asemaan, ettei hän ollut kenestäkään riippuvainen, mutta melkein kaikki hänestä; sillä Kuolan kaupungissa ja koko Kuolan piirissä ei ollut montakaan, jonka nimeä ei olisi ollut hänen kirjoissaan. Virkamiehille hän ei lainannut rahaa, mutta hänen mielestään apua tarvitsevaa hän ilmaiseksi auttoi. Aina Kantalahdesta, Kieretistä ja Koudasta saakka etsi ja sai hänen apuansa se, joka oli menettänyt aluksensa tai muutoin oli joutunut onnettomuuteen. Itse satuin olemaan semmoisessa tilaisuudessa saapuvilla.
Tuloman ja Kuolan vesijaksoin varsilla asuvia lappalaisia hän kohteli alaikäisinä holhotteinaan. Kaikki heidän tarpeensa hän heille hankki, ja kaikki mitä he työllään ansaitsivat, sen he hänelle kantoivat. Hän oli kuin talonisäntä ja he hänen alustalaisiansa. Heille hän lakia laati ja sitä käytti. Hallitsijan käskyjä ei noudateta niin täsmällisesti, kuin lappalaiset hänen antamiaan noudattivat. Ei tarvittu sanoa muuta kuin: "Hasjäin (isäntä) on käskenyt", niin se kyllä suoritettiin. Heidän maa- ja vesi-oikeuksistaan sai hän tosin voittoa, samoin heidän työstäänkin, mutta sensijaan olivat hänen runsaasti varustetut aittansa aina heille avoinna. Parhailla keinoilla suojeli hän lappalaisteta oikeuksia, ja sentähden he eivät olleetkaan virkamiesten sorrolle ja täkäläisten venäläisten petkutuksille alttiit. Ja sotamiehen otossa, jos arpa lankesi hyvämaineiselle venäläiselle tai lappalaiselle, hän antoi tälle etukäteen rahoja, joilla hän voi ostaa itsensä vapaaksi. Mutta juopot ja huonomaineiset saivat mennä.
Se huoli, jota Popoff piti lappalaisistaan, oli heille, joilla kuitenkin oli oikeus tuottavaan lohikalastukseen Tulemassa ja Kuolanjoessa, ehkä terveellinenkin, heidän kehittymättömään asemaansa nähden, sillä siten oli heillä turvattu toimeentulo sekä hyvänä että pahana aikana. Että tämä tuotti Popoffille voittoa, sehän on luonnollista, ja kyllä se olikin päälähteenä hänen paikkakunnalla tavattomaan rikkauteensa. Vahinko vaan, ettei Popoff mitenkään avustanut heidän henkistä kehitystään, sillä hän piti lappalaisia ihmisinä, joiden ei tarvitse ajatella, ja joille tiedot olivat ei ainoastaan tarpeettomia vaan vahingollisiakin, mikäli he pysyivät maassaan ja tavallisissa ammateissaan.
Mutta hän ei myöskään tahtonut avustaa Kuolan kaupunkilaisten kehitystä sivistyksessä. Ainakaan hän ei ollut halukas tätä varten mitään uhraamaan. Hänen mielipiteensä oli, että Kuolassa ei saisi olla muuta kuin yksi kauppias, muitten tulisi hänen mielestään olla kalastajia. "Yhden pitää ajatella, muiden toimia hänen käskynsä mukaan. Silloin on kaikilla toimeentulo täällä pohjolassakin", arveli hän.
* * * * *
Heinäkuun 21 p:nä oli minun lähdettävä kotimatkalle, sillä olin kuuluttanut kokouksen Inariin elokuun 2:ksi päiväksi. Popoffin miesten kuljettamassa veneessä, jolla lähtivät noutamaan lohia 60 virstan päässä olevasta Tullompaikesta, seurasin minäkin. Sydämellisten jäähyväisten jälkeen erottiin, saapuivatpa kaupungin herratkin rannalle, ja kajahuttivat "hurraa" sekä huusivat "do svidanja", näkemiin asti.
Tämä Tuloman koski oli siksi kalarikas, että sinne kalastusaikana lähetetään joka viikko kaksi viisihankasta venettä noutamaan suolattuja lohia, kaikki Popoffille kuuluvia. Kalastusoikeus tosin oli lappalaisten, mutta sen haltija oli nyt elinajakseen Popoff ainoastaan sillä, että hän maksoi lappalaisten verot. Itse kalastuksen suorittivat kunnollisimmat lappalaiset eri maksua vastaan. Saaliin sanottiin vuosittain nousevan 5000 puutaan, jota paitsi tuleville ja meneville näkyi olevan maksuton ruokailu. Mutta olivathan ne kaikki lappalaisia, Popoffin "lapsia".
Suurta hämmästystä herätti lappalaisissa Popoffin käsky, jonka soutajani heille toi. Sen mukaan tuli heidän saattaa minut täältä lähimpään lappalaiskylään Inarissa. Alussa he pitivät matkaa mahdottomana, mutta kun veneeni perämies lyhyesti lausui: "Isäntä käski", evät he enään epäröineet. Matkalle mentiin. Ensin kuljettiin jalkapatikassa Nuorttejavrelle, jossa astuttiin veneeseen. Matka Nuorttejavrella, joka on 60 virstaa pitkä, kesti vielä seuraavan päivänkin, niin että 22 p:nä yövyimme kauniissa seudussa Luttojoen suulla.