Mutta vaikka Tuloman lappalainen on raaka, toimeton, viheliäinen ja laiha ja vaikka hänen kurjassa asunnossaan pata on melkein ainoa, joka muistuttaa sivistyksen vaikutusta, ei hän kumminkaan ole raju eikä laittomuuksiin taipuvainen. Tyytyväisenä hän asunnossaan suopi sijaa syöpäläisillekin. Nöyryydellä täyttää hän vatsansa petulla, niinkuin inarilainenkin. Hän kuolee elettyään tuntematta tuskaa kärsimyksistään, sillä koko hänen elämänsä on yhtämittaista horrostilaa, enkä ole tavannut heissä yhtäkään, joka olisi käyttänyt aikaansa muuhun kuin pakottavimpiin elatushuoliin ja lepäämiseen. Kaikessa köyhyydessään he kumminkin näyttävät olevan erittäin valmiita suorittamaan papilleen korvauksen kaste- ja vihkimistoimituksista, sillä he tietävät hänen olevan köyhän. Kansansa syntyperästä ei heillä ollut mitään tarinoita. Sukulaisuussuhteistaan olivat he erittäin tietämättömiä, eivätkä edes tienneet esi-isiensä lappalaisia nimiä; ainoastaan kruunun veronkantokirjoihin kullekin pannut venäläiset nimet olivat heille tutut, vaikkakin moni heistä ainoastaan hyvin puutteellisesti puhui venättä.

* * * * *

Lautamiehen saattamana lähdin heinäkuun 31 p:n aamulla taivaltamaan Kyröön, jonne saavuin samana päivänä. Väestö kutsuttiin jumalanpalvelukseen. Olin nyt Ivalon rannalla, saman isännän talossa, jossa kerrotulla käynnilläni 1822 olin ollut matkalla Utsjoelle, ja jonka luona minua niin ystävällisesti oli kohdeltu. Täällä sain nytkin levätä siistissä huoneessa, jossa ei ollut sääskiä. Sain lisäksi kaikkea, mitä minulta oli puuttunut Kuolasta matkustaessani: maitoa, piimää ja kelvollista voita, sekä leipääkin.

Elokuun 2 p:nä pidettiin jumalanpalvelus Martti Martinpojan suuressa tuvassa. Väkeä oli koossa ei yksistään Auveljoen seuduilta, vaan Patsjoeltakin ja muista paikoista, joista oli tänne lyhyempi matka kuin Inarin kirkolle. Maanantaina lähdin täältä, mutta äkillinen myrsky pakotti meitä yöpymään Inarijärven saareen. Olimme kuitenkin turvassa sateelta kumoon käännetyn veneen suojassa.

Tottumuksesta, johon hätä on inarilaiset pakottanut, kestävät he pitkää paastomista. He ovatkin sentähden hoikkia ja laihoja, nälkävyö tiukasti vyötäisille vyötetty. Mutta kun kalastus tai metsästys on hyvin onnistunut, syövät he runsaasti, ja vyön solkea on silloin siirrettävä. Yksin vyöstä voi asiantuntija päättää onko ollut hyviä tai pahoja aikoja. Kotimaassaan lappalainen ei kerjää, olkoonpa vaikka kuinkakin köyhä. Terveenä ollessaan, arvelee hän, ei puutu elatusta, sairasta ja voimatonta auttavat sekä omaiset että vieraat. Mutta kyllä Inarin ja Tuloman lappalainen syökin suden jättämiä poronjäännöksiä, ja merenrannalla hän ei hylkää puolimädänneitä, meren maalle ajamia haaskoja.

Inarissa sain kuulla surkeita uutisia. Ei oltu koskaan minun palvelusaikanani Lapissa niin huonoilla enteillä talvea odotettu. Nälkä oli jo suvella yleinen. Kuinka käyneekään nyt tämän köyhän kansan. Kalastus oli ollut kurja. Susi oli syönyt useimmat lampaat, ja pelättiin samaa teurastusta porolaumoissakin, jotka vielä olivat metsässä. Uutisasukkaalla ei ollut mitään toivoa pellosta, sillä halla oli turmellut kaikki. Hänellä on kuitenkin karjasta apua, mutta kalastajalappalaisille ei tullut muu neuvoksi kuin tarttua pettuun.

Matkalle Utsjoelle ryhdyttiin tiistaina elokuun 11 p:nä noin parinkymmenen miehen suuruisena joukkona. Saavuimme ensin Aili Vuolleen suviasuntoon. Hän oli rientänyt ennen muita, oli jo kokenut verkkojaan meidän tullessamme ja saanut joukon kauniita kaloja. Kuljin kirkkoväen seurassa Vastus- ja Muddusjärvien poikki. Monessa paikassa ovat nämä penikulman pituiset järvet siksi matalia, että ruoho kasvaa vedenpinnan yli. Tämä seikka sai erään Juho Abrahaminpoika Aikion tuumimaan näiden järvien kuivattamista, saadakseen niistä uutisviljelysmaita. Ja niin hän rupesi puhkaisemaan soraharjua. Hän oli jo saanut puoleksi valmiiksi kanavansa, joka yhdessä paikassa oli 5 — 6 kyynärää syvä, mutta silloin sora vyöryi ja hänet löydettiin kuolleena soraläjän alta itse kanavassa. Häneltä jäi kaksi reipasta poikaa, jotka kuitenkaan eivät ole jatkaneet isänsä työtä, vaikka se kyllä oli järkevästi mietitty, joskin varomattomasti suoritettu.

Päätin käydä Suomen Lapin pohjoisimman uutisasukkaan luona Muondusjärven rannalla, kaksi penikulmaa Inarin kirkolta pohjoiseen. Tosin hänen asuntonsa oli matkastamme syrjässä, mutta Lapissa sellaisista mutkista ei välitetä. Leipää ei ollut talossa, mutta minulla oli sitä muassani. Mitä talossa oli, tuotiin runsaasti pöydälle. Aterian jälkeen kuunneltiin tarkkaavaisuudella puhettani, ja sehän onkin silmin nähtävän hyväntahtoisuuden ohessa paras palkinto, mikä papin osaksi Lapissa voi tulla.

Kalastettiin ja saatiin myös muutamia vesilintuja evääksi matkallemme Jorgastakiin, johon täältä lähdimme, toivoen joutuvamme sinne kahdessa päivässä. Ennen auringonlaskua saavuimme Tervettivassa olevaan kotaan. Ylen kurja, likainen ja haiseva se oli, sillä siinä olivat lampaat viettäneet suvensa. Siellä kuitenkin nukuin ja heräsin oikein herran ilmaan. Satoi lunta taivaan täydeltä, mutta pian se taas rupesi sulamaan. Täytyi odottaa kunnes metsä kuivuisi, jonka tähden vasta puoliyön aikaan lähdimme liikkeelle, ja saavuimme ensin Riutumuotkan Aikion luo, saman miehen, jonka kodassa pari päivää sitten olimme käyneet. Täältä alkoi mitä autioin tunturiseutu. Metsää siellä ei enää kasvanut ja pensaat olivat liian pienet nuotiota varten. Laskeuduimme yöksi kuivalle ylängölle. Matkalaukku oli päänalustana, tunturi vuoteena, sammal ja viittani vuodevaatteina. Eräs lappalainen ehdotti että lämpimän vuoksi makaisimme selätysten. Siihen suostuinkin ja olihan siten vähän lämpöisempi, mutta kalliisti sain tämän hyvän maksaa, sillä runsaasti vähensin hänen syöpäläistensä lukua.

Toresoivea pidetään lähinnä Peldoivea tämän seudun korkeimpana tunturihuippuna. Sen juurellakaan ei kasva muuta kuin koivuja. Täältä näkyivät siintävässä kaukaisuudessa Venäjän tunturit, joita en edes kaukoputken avulla saattanut erottaa pilvistä. Norjan tunturit olivat meitä lähempänä ja yhtä alastomia kuin Toresoivekin. Tulin ajatelleeksi mikä mitätön hitunen minä olen näihin suunnattomiin suuruuksiin verrattuna, miten olen maasta tullut ja maaksi jälleen muutun. Mutta mitä ovat sittenkin nämä elottomat vuoret elävän, kaikkivaltiaan Jumalan rinnalla, joka on luonut koko maailman, joka runsaasti ylläpitää miljoonittain eläviä olentoja maan pinnalla ja hallitsee lukemattomia maailmoita.