Aamulla lähdimme uudestaan matkalle. Kuljimme pitkin mahtavaa Tenojokea. Joku autio asumus näkyi rannalla. Kalastajat olivat niistä jo poistuneet.
Tenojoen rannalla Karasjoen suusta alaspäin ei näkynyt yhtäkään talvikotaa, jonka ympärillä ei olisi ollut viheriöivä ala, sillä täällä on kaikilla joku lehmä, ja maa lannoitetaan, niin että ruoho kasvaa rehevästi. Tulot karjasta ovat melkoiset, ja tuotteet myydään kalliiseen hintaan Norjassa. Jos inarilaiset, jotka nyt ovat, Venäjän lappalaisia lukuunottamatta, köyhempiä kuin mikään minun tuntemani kansa, olisivat joutuneet karjanhoidossa samalle asteelle, eivät he suinkaan nälkää kärsisi.
Outakoskella, jossa osa kalastajia vielä oli koossa, ei oltu vielä pidetty aamurukousta, kun sunnuntaiaamuna saavuin paikalle, kuljettuani kaksi penikulmaa. Outakoski on ensimäinen kylä Utsjoen seurakunnassa, tultaessa pitkin Inari- ja Tenojokea Inarista. Tänne on 20 penikulmaa Inarin kirkolta, ja minulla oli vielä seitsemän penikulmaa Utsjoen kirkolle. Ilo täällä tapaamisesta oli molemminpuolinen. Tuo hyvä rahvas tahtoi kuulla Jumalansanaa. Täällä oli sitäpaitsi muutamia iäkkäitä ja raajarikkoja, jotka eivät kyenneet käymään kirkossa ja sentähden pyysivät saada täällä käydä Herran ehtoollisella.
Jumalanpalveluksen jälkeen lähdin taas matkalle. Poikkesin parissa paikassa rannalla asuvien lappalaisten luona, enkä senvuoksi päässyt muuta kuin pari penikulmaa, kun kulku oli hämärän tähden keskeytettävä. Äsken satanut lumi pysyi vielä Raste- ja Gäinokaissen huipuilla, jotka kohosivat valkoisina kupooleina viheriästä alustasta. Vesilintujen äänet kuuluivat valittavilta ja rastas oneasti raksutteli. Lappalaiset makasivat ja kuorsasivat, mutta minä olin riittävästi nukkunut Jorgastakissa, levännyt pari päivää veneessä, enkä enään tuntenut mitään tunturimatkojen vaivoista. Senpä vuoksi enimmäkseen valvoin surumielisenä silmäillen syksyn enteitä, taivaanlaella kimmeltäviä tähtiä, joita monen kuukauden aikana en ollut nähnyt.
Aamulla varhain olimme taas kulussa. Klo 3 aikaan jälkeen puolisen laskimme maalle Utsjoen suun läheisyydessä. Tästä oli vajaa penikulma kotiini. Pidin parempana kävellä maata myöten, ja vapautin kyytimieheni enemmästä vaivasta. Ne vähät tavarat, jotka minulla oli muassani, nostettiin Högmanin nyt asumattomaan kotaan, josta kirkkoväki toi ne kirkolle. Kello 4 rupesin taivaltamaan reppu selässä ja kello 6 olin kotona.
Astuessani tätä viimeistä taivalta ajattelin yhtä ja toista matkalla näkemiäni ja kokemiani. Muistelin niitä lakkaamattomia verisiä taisteluita, joita muinoin kävivät keskenään suomalaiset heimot, sitten kun lappalaiset olivat karkoitetut; miten ne silloin vuorotellen hävittäen syöksyivät toinen toisensa alueelle, ja miten silloin julmuudessa kilpailtiin. Ajattelin myös sitä harmaata muinaisuutta, jolloin lappalaiset vielä asuivat, ei yksistään Pohjanmaalla, Vienan meren rannoilla ja sillä avaralla niemimaalla, joka sijaitsee tämän meren ja Jäämeren välissä, vaan vieläpä kaukana lännessä Atlantin rannoille asti; muistelin miten heidän maansa on ollut riidan aiheena niiden korkeiden valtojen kesken, jotka pitkinä aikoina verisissä taisteluissa ovat kilpailleet herruudesta Pohjolassa; miten lappalaisten oikeuksia ja etuja silloin jalkoihin tallattiin, ja miten ne, saadaksensa rauhaa, maksoivat veroja kahdelle, jopa kolmellekin valtakunnalle. Ajattelin mitenkä Lapin kansan pienet rippeet, jotka vielä ovat olemassa, ovat hajoitetut eri valtakuntiin ja mitenkä heidän kielensä heitä ympäröivien kansojen vaikutuksesta on hajonnut eri murteiksi, niin etteivät enään toisiansa ymmärräkään.
Niin, surkea on ollut lappalaisten kohtalo. Mikä osa tällä kansalla, joskus ehkä kylläkin lukuisana, on ollut ihmiskunnan kehityksessä, se on meiltä salattu. Mutta varma on, että nyt on sen aika mennyt, ja että se ei enää koskaan saavuta suurempaa merkitystä, sillä jo aikoja sitten on se kansana alkanut hävitä. Se ajankohta ei ole kovinkaan kaukana, jolloin tämän kansan olemassaolo elää pelkkänä muistona, varsinkin jos sitä arvostellaan historian aikakausien mitalla.
Siten oli nyt pitkä kiertomatkani päättynyt. Sattumuksesta oli se saanut toisen luonteen ja kestänyt kauvemmin, kuin tarkoitukseni alkuaan oli ollut.
XVI.
Eron hankkeita ja lopullinen ero Lapista.