Kolmantena päivänä saavuin Inariin, jossa taas minut ystävällisin katsein vastaanotettiin. Suoritettuani parin viikon aikana tavalliset toimitukset, sanoin seurakuntalaisilleni jäähyväiset ja lähdin etelää kohti.
Vaikeudet Lapin matkoilla lukija jo tuntee kutakuinkin. Enontekijäistä lähestyessämme rupesi jo uutisasutuksen jälkiä näkymään. Pari penikulmaa Peltovuomasta olisi pitänyt syöttää poroja, mutta jo näkyi heinäpieleksiä; ja siitä tiesi, ettei paikalla enään ollut jäkäliä, sillä itsekäs uutisasukas polttaa jäkälät heinämaittensa ympäriltä karkoittaaksensa lappalaiset läheisyydestään. Siten hän hävittää metsämaan penikulmien laajuudelta, vaikka hän siten saa hankkia polttopuunsa varsin etäältä. Mutta hänellä on omat tarkoituksensa. Hiljainen, rauhaisa lappalainen, joka ketään loukkaamatta asuu poroineen kalarikkaan järven rannalla, josta hänen esi-isänsä monessa polvessa ovat hankkineet elatuksensa, tuottaa uutisasukkaassa kateutta. Ei onnistu aina saada häntä häädetyksi lain varjolla; mutta silloin uutisasukas sytyttää metsän ja hävittää porolaitumen, eikä lappalaiselle tule muu neuvoksi kuin etsiä uusi asuinpaikka.
Puoliyön aikaan saavuimme Peltovuomaan. Sanomattoman suloiselta tuntui astua lämpöiseen huoneeseen ja riisua lappalaisturkki, johon aina Inarista saakka olin kiireestä kantapäähän ollut käärittynä.
Ensimäinen uutisasukas asettui asumaan Peltovuomaan noin sata vuotta sitten. Hän oli suomalaislappalaista sekarotua, ja semmoinen on väestö siellä vieläkin. Kylässä pidetään 5 — 6 hevosta, noin 30 lehmää ja 80 lammasta. Ainoastaan ohraa kylvetään ja sekin harvoin tuleentuu. Voita vaihdetaan Norjassa jauhoihin. Melkoisia tuloja kylä saa viinanmyömisellä lappalaisille.
Kittilän Jokelan talossa tervehti minua vanha harmaahapsinen mies, sininen takki yllään ja Suomen talousseuran mitali rinnassa. Hän oli talon isäntä, ja kohteliaasti hän minut vei siistiin vierashuoneeseensa. Pöydällä oli komea hopeapikari, sekin saman talousseuran lahjoittama.
Tämä toimelias mies oli parhaassa ijässään luovuttanut talon vävylleen, itse muuttanut erämaahan ja siellä raivannut toisen talon toiselle vävylleen. Nuoren poikansa kanssa hän sitten siirtyi nykyiselle paikalleen, raivataksensa pojallensakin talon. Täällä hän likeisestä järvestä kaivoi ojan nevaa kohti, johon tulvavesi nyt vuotuisesti kokoaa mutaa. Siten hän on tästä talon läheisyydessä olevasta rämeisestä nevasta luonut niityn, josta hän korjaa sata kuormaa heinää. Hän oli sitä paitsi raivannut itselleen monta muuta niittyä, ja ruokki nyt talossaan paitsi hevosia, 20 nautaa ja 50 lammasta. Rakennuksetkin olivat hyvät.
Pikari oli täytetty viinalla. Kun häneltä kysyin, miten hänellä oli niin väkevää juomaa, vaikka viinanpoltto oli Lapissa kielletty, vastasi hän: "Kielto kyllä koskee kaikkia, paitsi pappia ja nimismiestä, mutta aina sitä sentään tipahtaa syrjäänkin. Sitä paitsi suuri voitto houkuttelee muitakin luvattomaan viinanpolttoon. Siihen käytetään hallanpanemaa viljaa ja se vaihdetaan jauhoihin, joista sitten pettuja lisäämällä valmistetaan leipää. Lappalaisilta saadaan poro muutamilla korttelilla viinaa, kun hän ensin on saatu päihtymään. Olisi tosin hyvä", sanoi hän, "jos esivalta joka meille antaa hyviä asetuksia, myös pitäisi huolta niiden noudattamisesta." Itse hän kielsi polttaneensa viinaa, eikä sanonut vastakaan polttavansa.
Seuraavana päivänä saavuin Kittilän pappilaan. Sikäläinen kappalainen Juho Nordberg oli minulle vanha tuttu, yhdessä meidät papiksikin vihittiin. Kappeli oli niin äskettäin perustettu, että kirkko vielä oli rakennuksen alaisena. Rappiolle joutunut ruununtila oli annettu virkataloksi kappalaiselle. Suuri, tavallinen savupirtti oli sisustettu asunnoksi ja aidattu neljäksi kamariksi. Kahta niistä lämmitettiin yhteisestä uunista, toiset kaksi olivat kylmiä ja käytettiin varastohuoneina. Tyytyväisenä eli täällä Nordberg vaimonsa ja 8 lapsensa kanssa, joista vanhin oli jo 10-vuotias. Toimeliaan vaimonsa avulla hän siitä huolimatta tuli toimeen mitättömällä, noin 400 markan palkalla.
Ilman mainittavia hankaluuksia saavuin Ouluun, josta, nautittuani kaikkea sitä hyväntahtoisuutta ja vierasvaraisuutta, josta tämän kaupungin asukkaat ovat tunnetut, lähdin Helsinkiin. Siellä, sekä osaksi Tallinnassa, käytin kylpyjä ja join terveysvesiä etevien lääkärien hoidon alaisena.
Lääkärini kyllä kielsi minua ajattelemastakaan palaamista Utsjoelle; mutta tätä neuvoa en voinut noudattaa, sillä en saanut viransijaista. Terveytenikin oli parempi kuin olin voinut toivoakaan, jonka tähden lähdin, Jumalan apuun turvaten, matkalle Helsingistä marraskuun 30 p:nä Utsjokea kohti. Lunta ei ollut, rattailla täytyi kulkea routaisella tiellä Mikkeliin asti, josta oli seurauksena, että sain sekä Orimattilassa että Hollolassa pahoinvoipana kitua kummassakin vuorokauden. Mikkelistä lähtien oli rekikeli, vaikka huono, ja yhtä jaksoa ajoin Ouluun. Mutta vasta joulukuun 18 p:nä sivuutin Lapin rajan; ja saavuin Kittilään samana päivänä, 19 p. joulukuuta, jolloin minun siellä tuli, välipuheen mukaan, tavata maaherra Stjernschantz. Kansa oli kutsuttu Kariniemeen neuvottelemaan maaherran kanssa paikkakunnan asioista. Kun hän ei osannut suomenkieltä eikä kruununpalvelijoita paikkakunnalla ollut, pyysi hän minua kielen ja paikkakunnan tuntijana, olemaan saapuvilla. Häntä ennen ei ollut yksikään maaherra käynyt Kittilässä, josta syystä kansa häntä tervehti ilolla, varsinkin kun hän esiintyi hyväntahtoisena ja kohteliaana.