— Kyllä se mies viinan himossa tekee vaikka mitä, sen minä uskon.
Mari oli oikein iloinen, kun Ester tuli huoneeseen ja pyysi heitä hänen puolelleen kahville. Hilma hillitsi ärtyisyytensä ja hermostumisensa, ja he noudattivat kutsua.
— Täällä on nyt vain tällaista, sanoi Ester näyttäen kädellään huonetta, jonne he olivat tulleet. — Eihän sitä nyt kirjaltajilla niin kovin hienoa voi olla. Mutta sivistystä täällä kovasti harrastetaan, sen emäntä näkee, kun katselee, kuinka paljon meillä on kirjoja. Tieto on valtaa, niinkuin sanotaan.
Hänen täytyi selittää, kuinka paljon kirjat olivat tulleet maksamaan, ja sitte hän ilmoitti jokaisen huonekalunkin hinnan ja milloin se oli ostettu. Ja kun tämä tarkastus oli päättynyt ja oli istuttu kahvia juomaan, niin Ester selitti kaikkien talon asukkaitten perhesuhteet. Mari ei koskaan mielellään kuunnellut juoruja, ja vastenmielistä se siis oli hänelle nytkin, mutta kun toinen oli päässyt hyvään vauhtiin, niin eihän voinut vierasta ihmistä käskeä vaikenemaan. Hilma hoiteli pikku Maria, jonka oli tuonut mukanaan, eikä ottanut keskusteluun osaa. Tuntui tämä hänestäkin kovin vastenmieliseltä, sillä koko ajan ajatteli, että Ester toisten kuullen tietysti panettelee häntäkin, samoin kuin nyt muita.
Kaikeksi onneksi tuli uusia vieraita, joiden saavuttua Mari ja Hilma saivat sopivan tilaisuuden poistua, selittäen, että Marille oli hiukan näytettävä kaupunkiakin.
He läksivät kadulle, ja heti portista ulos päästyään kohtasivat Ainon. Iloisesti hän tervehti molempia naisia ja vaati heitä heti paikalla käymään luonansa. Hilma lupasi tulla, sanoi vain ensin menevänsä noutamaan Kertun, joka oli pihalla toisten lasten kanssa leikkimässä. Hänen mentyään Aino sanoi äkkiä Marille:
— Olette, emäntä, tullut sopivaan aikaan tänne. Minä luulen, että
Hilman kodissa ei kaikki ole aivan hyvin.
— Onhan siitä ollut hiukan puhetta, sanoi Mari vältellen.
— En minä mitään tahdo tietää, sanoi Aino. — Mutta kun minulla on silmät päässä ja olen Hilman siksi kauan tuntenut, niin näenhän, että vaikeuksia hänellä on. Sitäpaitsi tiedän mieheni kautta, joka on Latvalan tovereita, että kirjaltajien piireissä on tunnettua, kuinka vähän tuo mies perhettään avustaa. Ja ponnistelu kahden lapsen kanssa ei siinä ole suinkaan helppoa. Teidän, emäntä, pitäisi sille miehelle sanoa muutamia vakavia sanoja, niin kai tuo hiukan muuttaisi käytöstään.
— Eiköhän asia selviä, kun Hilmakin koettaa, sanoi Mari.