Miinan sanat sairastumisesta kaikuivat taivaallisen kauniilta Matin korvissa. Hänen teki jo mieli kiittää Miinaa, joka niin helposti oli uskonut. Hän etsi pimeässä Miinan kättä ja kun sen vihdoin löysi saatuaan hapuilla pitkin hänen lihavaa ruumistaan, puristi hän sitä ja sanoi:
— Kyllä sinä, Miina, olet sentään hyvä ihminen!
— Ei puhuta nyt, sanoi Miina, vaan mennään saunaan!
Miinan tukemana meni Matti saunaan. Kun hän sieltä palasi, antoi
Miina hänelle suuren viinaryypyn.
— Juo nyt tuo, kai se auttaa, sanoi hän. Matti joi sen ja meni tyytyväisenä ja saunasta uupuneena levolle.
Kun hän aamulla heräsi, niin oli kovasti hyvä olla.
— Kyllä sauna on siunattu homma, sanoi hän itsekseen. Tuntuu niin kepeältä kuin olisi vieteri joka paikassa ruumista. Minäpä menen Jannea tervehtimään ja…
Matti oli hypännyt vuoteestaan, kun hän äkkiä muistikin kaiken. Hän huokasi syvään ja kiipesi vuoteeseen takaisin.
Kiukku kihisi hänessä.
— Tässä minä olen niin terve kuin pukki ja tuon kirotun ämmä-krääkän tähden saan maata vuoteessa. Jollei ihmisen henki olisi niin kovasti kallis ja sen ottaminen toisi kaikenlaisia ikävyyksiä, niin napsauttaisinpa tuon muijan pään poikki. Mutta olenpa minä huono ihminen, kun tällä tavoin ajattelen siitä, joka pyhän avioliiton siteillä on minuun sidottu. Mutta onko se minun syyni, että minulle on sattunut juuri noin huono? Onhan niitä parempiakin maailmassa.