Matti nousi ensimäisenä reestä ja sanoi:
— Kovasti jo minua janottaa. Tahtoisin saada jotain kurkkuuni. Eikös lähdetä, miehet, yhdessä jonnekin katselemaan klaseja, vieläkö ne ovat entisen näköisiä?
Tämä puheen kuuli lähellä oleva isäntä, jonka Matti tunsi naapuripitäjän miehiksi. Kun tämä oli Mattia kätellyt, niin Matti kutsui hänetkin yhteen joukkoon. Silloin isäntä sanoi:
— Ei nyt mistään saa miestä väkevämpää, sillä kuvernööri on käskenyt panemaan kaikki kapakat markkinoiden ajaksi kiinni.
Hetkisen oli Matti aivan vaiti, tyrmistyneenä, niinkuin puulla olisi päähän lyöty. Mutta sitten kipinöivä kiukku puhkesi hänestä esiin ja hän huusi:
— Se on ilmeistä ja julkeata vääryyttä! Tässä minä olen ihan sitä varten ja sen tähden saanut paljon kärsiä, ja kun kaupunkiin tulen, niin pannaan kaupat kiinni. Se sellainen on niin hävytöntä, että minä en osaa sanoakaan. Mikä se kruunu ja kuvernööri on, kun tahtoo viattomilta ihmisiltä ottaa heidän ilonsa pois? Ja millä oikeudella? Eikö mies saa silloin juoda, kun hän sitä tahtoo? Olemmeko me mitään kakaroita, joille määrä-aikana annetaan tutti suuhun?
Hän oli niin vihoissaan, että hänen muuten kankea kielensä oikein ravasi.
— Onko nyt maailman loppu tullut, onko taivaan portit pantu reekeliin? Pirutko täällä saavat määrätä, pirut ja kruunun kateelliset herrat? Ja että ihmiset sellaisia määräyksiä kuulevat. Muuttaa minä tahtoisin tällä hetkellä kaikki, muuttaa siihen entiseen uskoon. Markkinat ja ilman viinaa! Onko kukaan sellaista kuullut? Mitä minun isänikin sanoo, kun hänet kerran taivaassa tapaan ja hän kysyy, mitä Tampereen markkinoille kuuluu, ja minun täytyy sanoa, että niillä ei saa juoda edes yhtä pisaraa? Häpeää hän, joka oli tuima mies ja aina markkinoilta tuli niin iloisena miehenä, että koko talo sai totella häntä.
Janne koetti lohduttaa Mattia. Mutta tämä lykkäsi hänet syrjään, istui reen reunalle ja sanoi surkealla äänellä:
— Ottavatko ne riivatut ihmisen elämästä sitten kaiken pois? Onko nyt tullut hallituksen muutos ja herrojen ylivalta? Kuinka minä olin tästä päivästä iloinnut, ja kuinka minua on surkeasti petetty! Minun sydämeni on kovasti murheellinen. Eikä sitten ole edes ketään, jolle minä voisin suruani valittaa. Minä olen ihan yksinäni maailmassa. Pääni on niin paksuna kuin olisin viikon humalassa ollut. Näin on minulle suruja valmistettu ja kaikki ilot otettu pois Jos minä muistaisin mitä salmin veisaaja sanoo surusta ja murheesta, niin minä sanoisin samalla tapaa.