— Pidä suusi kiinni! sanoi Janne. Mikä hervoton minä olin? Minä annoin sinun menetellä niinkuin tahdoit, jotta ei tulisi suurta häväistystä sinun osaksesi. Ajattelehan, olisiko kunniastasi ollut enää mitään jälellä, jos minä olisin huutanut poliisia ja olisin antanut sinun joutua putkaan väkivallanteosta? Pahasti sinä minua kohtelit, mutta minä kaikessa ajattelin sinun parastasi. Sellainen minä olen. Käännä silmäsi itseesi ja sano sitten, millainen sinä olet.
Pauliina jäi aivan suu ammollaan kuuntelemaan Jannea. Tämä asioiden käänne oli hänelle niin perin uusi, että hän ei osannut sanoa mitään. Tähän asti oli hän ollut ihan varmasti vakuutettu siitä, että hän kaikessa oli menetellyt niinkuin hänellä oli oikeus menetellä, ja nyt tuleekin toinen ja sanoo, että hän olikin kulkenut koko ajan vääryyden ja pahanteon polkuja. Lopulta hänen sisunsa otti oikein aika loikkauksen eteenpäin ja hän aikoi sanoa jotain, kun Janne huomasi sen ja tiuskaisi:
— Ole siinä vaiti, äläkä rupea sekoittamaan asioita!
— Mutta missä on Matti? kysyi Miina. Missä mies viipyy?
— Kyllä hänen jo pitäisi olla ennättänyt tulla, arveli Janne.
Hänessä heräsi ajatus, että Matti ehkä olikin kadottanut kaiken rohkeutensa ja nyt oli piilottautunut jonnekin, päästäkseen Miinan vihoja pakoon. Mutta ellei Matti nyt kokoa kiukkuaan ja ala käyttää sanan voimaa, sen tiesi Janne, niin eivät he molemmat koskaan enää kunnialla selviydy tästä markkinamatkasta. Matti oli saatava hinnalla millä tahansa kiukustumaan.
— Odottakaahan, kun minä menen katsomaan, minne mies on jäänyt, sanoi Janne.
Hän meni portaille ja huuteli hämärään:
— Matti hoi! Missä sinä olet? Tule tänne! Miina ja me kaikki odotamme sinua.
Hän kuunteli. Ei mistään tullut vastausta.