Kun Miina sen sanoi, niin tahtoi Matti hinnasta mistä tahansa päästä kauaksi vaimostaan. Hän riuhtaisi vimmatusti ja mölisi aivan kuin teurastettavaksi vietävä raavas.
— Se tulee päälle! parkaisi Pauliina ja juoksi pakoon talon kyökkiin.
Miina ei siinä hetkessä tietänyt oikein, mitä hänen tuli tehdä, mutta kun Eevastiinakin karkasi pois, niin juoksi Miina toisten jälestä.
— Pannaan ovi hakaan, ettei pääse tänne, sanoi Eevastiina ja telkesi oven jälestään.
Mikähän veitikka Eevastiinassa oli herännyt, mutta kovin kirkkaasti kiiluivat hänen silmänsä, kun hän oven suljettuaan katsahti molempien naisten säikähdyksestä mulkoileviin silmiin.
— Onkohan se tullut hassuksi? sanoi Miina ja pani kätensä ristiin.
Voi kuitenkin tätä onnettomuuden päivää!
— Ei isäntä hassu ole, vastasi Eevastiina. Kyllä minä hänet jo kauppiaan luona näin ja huomasin, ettei se ole yhtään mitään muuta kuin kiukkua. On kai emäntä pitänyt häntä liian kovassa pinnistyksessä, koska suuttumus nyt pursuu esiin.
— Mitäs kovalla minä häntä olen pitänyt, sanoi Miina. Olen vain korjannut, kun hän on tupannut tekemään hassusti.
— Näitkös, Miina, sanoi Pauliina, kuinka kauppias taas koetti olla hyvä ja auttavainen? Kuinka hän piteli Matista kiinni, jotta ei mies päässyt tänne tekemään pahaa, ehkä murhaakin ihan tarpeettomasti. Ja niinkuin sinä Jannea olet haukkunut roistoksi!
Näin naiset puhelivat, eivätkä heidän silmänsä pitkään aikaan tahtoneet osata asettua asumaan entiseen rakoonsa, vaan töllistelivät pyöreinä ja tuijottavina. Eevastiina selitteli asiaa hiljaisella, rauhallisella äänellään. Hän maalaili Matin kiukkua niin selvästi, että lopulta Miina pani kätensä kupeelleen ja sanoi: