Jannen mietteet keskeytyivät. Ulkoa kuului kulkusten kilinää, ja pihaan ajoi joukko rekiä.
— Mikähän kumma sieltä nyt on tulossa? ajatteli Janne.
Pian hän sai tietää, ketkä hänen luokseen olivat tulossa, sillä
Topias ilmestyi ovelle ja huusi:
— Täällä on Syrjälän ja Peltolan kansaa oikein kasoittain!
Janne ryntäsi ovesta ulos. Pihalla oli Pauliina omalla komealla tammallaan ajamassa, siellä oli Miina ja Matti, ja toisten takana oli Eevastiina, Aakusti ja Emma.
Kun oli kätelty ja toivotettu hauskaa jouluaattoa toisilleen, menivät kaikki tupaan, jossa Hilma sillä aikaa oli sytyttänyt lampun palamaan.
Tuvassa ei vähään aikaan kukaan puhunut mitään. Janne huomasi, että kaikilla oli jotain tärkeätä mielessään, sillä Eevastiina oli tavallista punoittavampi ja kaikki katsoivat häneen niin odottavasti.
Janne, joka aina oli suurina hetkinä osannut olla niinkuin olla tuleekin, ei nytkään säikähtänyt, vaan vetäytyi huoneen perälle, asettui varmaan asentoon, pani toisen kätensä selän taakse ja toisen liiviensä nappien väliin ja odotti.
Kun Eevastiina oli kurkkuaan hetkisen ruuvaillut, alkoi hän:
— Nämät toiset ovat käskeneet minua puhumaan jotain kauppiaalle.