— Minä tiedän omasta korvakokemuksesta, millainen väkivaltainen mies tuo Aakusti on. Nyt se varmasti menee ja panee toimeen pahaa.
— Ei minun Aakustini sellaista tee, vakuutti Eevastiina.
— Te ette tunne miestä, sillä te olette nainen. Mies on aika-ajoin rakkaudessa aivan kuin riivattu. Minä kauhistun, kun ajattelen, mitä tuo mies voi saada aikaan. Minun täytyy päästä jälestä.
— Hän juoksee metsätietä, vastasi Eevastiina, joka oli mennyt tuvan ikkunaan katsomaan. Te ette saa häntä kiinni. Mutta tuolla tulee maantietä joku ajaen. Pyytäkää päästä kärryille, niin ehditte ajoissa perille.
Janne riensi tuvasta ulos ja huusi maantiellä ajavaa seisahtumaan. Pian hän oli kavunnut rattaille, ja nyt lähdettiin täyttä kyytiä ajamaan pölyisellä maantiellä.
Eevastiina seisoi hetkisen paikallaan pidellen sydänalaansa. Hän kumartui vaistomaisesti poikansa työkalujen puoleen ja alkoi siivota huonetta. Siinä hänen käsiinsä osui pieni liiste, johon oli jotain kaiverrettu. Eevastiina luki, mitä siihen oli puukolla kirjoitettu:
— "Emmalle. Rakkaudessa."
Eevastiina hymyili, silitteli laudanpalasta ja sanoi itsekseen:
— Arvasinhan minä, että viilipytyn teko häntä rauhoitti. Nyt se oli valmis. Sitä varten hänellä oli sellainen kiire.
Hän siivosi tuvan, lakaisi lastut yhteen. Sen tehtyään hän otti poikansa tupaan jääneen puukon ja meni lehtoon. Kohta kuului sieltä risahdus, joka syntyy nuoren puun taittuessa. Ei kestänyt kauaakaan, kun hän palasi vetäen jälessään kahta kaunista nuorta koivua, jotka hän asetti torpan oven pieliin.