Kirkkoherra, joka oli lihava mies, oli alkanut vaivalloisesti hengittää.
— Menkää pois, niin minä kuulutan huomenna.
— Onko se asia aivan varma?
— On.
— Siinä ei tule enää mitään peruutusta?
— Ei tule, kun vain menette.
— Hyvästi sitten ja nöyrin kiitos kaikesta ystävällisestä avusta, sanoi Janne.
Kaikin kolmisin he kumarsivat kirkkoherralle ja menivät pois. Kun he olivat pihamaalle tulleet, niin Aakusti, joka ei vieläkään ollut muistanut panna lakkiaan päähänsä, sanoi:
— Kylläpä siinä oli kuuma ottelu. Niin siinä iskettiin kuin taistelussa ainakin.
— Nuori mies, nuori mies, sanoi Janne vaatimattomasti, kun on saanut sanan voiman, niin eihän sitä voi olla käyttämättä. Minä tunsin, että jos olisin ollut aikoinani Rooman valtakunnassa, joka huonojen puhujien kautta meni turmioon, niin toista olisi ollut, kun minä olisin siellä ääneni antanut kaikua.