— Ja oliko sinulla niitä montakin? Minä tarkoitan noita kuningattaria?
— En minä joutunut niitä laskemaan. Kun yksi meni, niin toinen tuli.
— Kestääköhän maailma enää kauaakaan pystyssä sellaisen menon jälkeen! huudahti Miina.
— Älä pelkää, kyllä se kestää. Maailma on vakavan navan päässä kieppumassa, kyllä se pysyy siinä, vaikka tyttölapset kuinkakin piehtaroitsisivat. Oletko sinä, Miina, koskaan lukenut sähköoppia? Tietysti sinä et ole. Jos olisit, niin silloin tietäisit, mikä on patteri. Minä olin tuollainen patteri. Kun tytöt tahtoivat tehdä pojat mustankipeiksi, ja sitähän tytöt aina tahtovat tehdä, niin he tulivat minun luokseni ladatakseen pojat oikein täyteen sähköön. Aijai, kuinka niiden silmät kipinöitsivät, kun tytöt riippuivat minussa kiinni. Niin siitä oli hommaa, että en ole niin vähää öinä nukkunut sitten kuin siihen aikaan, kun minä sinunkin luhdin ovellesi kävin nuorena ja koiramielisenä naputtelemassa.
— Pidä suusi kiinni, Janne! tiuskaisi Miina. Milloin minä sinut olisin sisään päästänyt?
— Enhän minä sanonutkaan, että sinä päästit. Jos olisit päästänyt, niin sitten olisitkin saanut mieheksesi jonkun muun kuin Matin.
— Sen minä uskon, vastasi siihen väliin Matti, joka koko ajan oli silmät päässä kiiluen kuunnellut Jannen puhetta. Enköhän minäkin mene ensi kesänä sinne kylpemään. Tuntuu ruumiissa toisinaan niin kummallisia pistoksia.
— No, sinne minä sinua en päästä ikimaailmassa, ärähti Miina.
Häpäisisit vielä hyvän nimesi siellä.
— Ei siellä voi nimeään häväistä, vakuutti Janne. Päinvastoin. Minä tulin siellä oikein tunnetuksi. Ja vaikka nuo monet nuoret neitoset eivät muuta osanneetkaan suomeksi sanoa, niin: rakas Janne-setä, sen osasi ihan joka-ainoa. Ja kuinka ne sen sanoivat, voi, hyvänen aika sentään, kuinka ne sen sanoivat! Minulla meni aina silloin sydän pari varvia ympäri paljaasta ilosta. Ja kun ne oikein hellästi minuun nojautuivat, niin silloin minä aina tiesin, että nyt tehtiin taas kiusaa jollekin nuorelle miehelle. Seuraavana päivänä minä siellä hieromalaitoksella aina visusti varoin, etten tullut suuttuneen herran käsiin, sillä niin ne lykkäsivät, että nahka oli rypyssä.
— Kas, kun eivät antaneet oikein tuntuvasti selkään, sanoi Miina, sillä sen Janne olisi ansainnut. Jos minä olisin ollut siellä, niin kyllä minä olisin hommannut.