Jannen naama aivan säteili, kun hän sanoi:
— Tietysti minä sain selkääni! Ja lujasti sainkin! Eräänä iltana hyökkäsi kaksi tuollaista nuorta herraa pimeässä kimppuuni, ja silloin sitä alkoi sataa lyöntiä. Kipeätä se teki, mutta suloista se kuitenkin oli. Että minuun vielä kannatti olla toisten mustasukkaisia, että minä olin tyttöjen edessä vaarallinen! Sitä minä en sentään olisi uskonut enää itsestäni, en totisesti olisikaan uskonut, en vaikka oikeudessa lautakunta sen olisi vakuuttanut. Mutta kun sain selkääni, niin kyllä silloin täytyi uskoa, tahtoi tai ei. Jos jestanpoo kuitenkin! sanoin minä kun sitten nousin jalkeilleni. On se elämä yksi siunattu asia ja rakkaus sitä enemmän. Kyllä minä siellä Savonlinnassa tulin niin terveeksi sekä sielun että ruumiin puolesta, että nyt sitä nähdään, mikä mies minä olen.
— Annas olla kun minä tämän kaiken kerron Pauliinalle, joka monen monta kertaa on ollut täällä kysymässä, eikö Savonlinnasta ole tullut tietoja, sanoi Miina.
— Kerro vaan, jos mielesi tekee, sanoi Janne. Hyvää se Pauliinallekin tekee, että näkee ja kuulee, miten naisten tulee kohdella sellaista miestä kuin minä olen. Pauliinalla on aivan ominainen tapansa rakastaa, joka voi kyllä olla sopiva muutamille, mutta kuolema toisinaan seuraa siitä, millä tavoin hän miestä hyväilee. Toista se oli siellä niiden ulkomaan tyttöjen seurassa. Ne sivelivät ja halailivat niin että pois tieltä vaan. Ja sitten ne haisivat kaikki tyyni niin kovasti hyvältä. Kyllä se haju vielä istuu minun vaatteissani, koettakaas vaan!
Ja Janne vei takkinsa rintapieltä Miinan ja Matin nenän eteen.
— Sellaista se on joutavien ihmisten hajua, sanoi Miina halveksivasti. Eihän siinä ole alkuakaan emännän hajuun, josta aina päättää, onko nainen ahkera vai ei. Jos minä Jannen sijassa olisin, niin en minä ajattelisikaan muita kuin Pauliinaa, sen minä sanon.
— En minä vielä pitkään aikaan joudu Pauliinaa muistamaan, sanoi Janne. Minä ajattelen noita tyttösiä siellä Savonlinnassa. Se seura oli niin paljon sopivampaa minulle. Minä olen saanut niiden kaikkien osoitteet ja minä kirjoitan niille oikein koreille korteille hellät terveiset.
— Niin sen Jannen sydän on kuin kestikievari, sanoi Miina. Sinne näkyy tulevan jos jonkinlaista väkeä.
Ja Miina läksi harmistuneena menemään rakennukseen.
Mutta Matti istui Jannen vieressä mietteissään, punan levitessä poskilleen.